Kiintolevyni on kummallinen värkki. Siis se levy, joka on korvieni välissä ja jossa on tähän ikään mennessä jo useampikin bad sector. Ei toimi järin luotettavasti ainakaan tuoreiden asioiden yhteydessä, mutta palauttaa vanhoja juttuja näytille pyytämättäkin.

Levyn vanhin tallenne on ajalta, jolloin olin 2-3-vuotias. Sanovat, että varhainen lukutaito auttaisi muistamaan todella varhaisia asioita. Koska kansakoulunopettajan valmiudet opiskellut isoäitini opetti minut lukemaan ollessani 3, tallenne lienee sangen luotettava.

Olin saanut kurkkumädän, jota piti sairaalassa hoidettaman. Jopa jonkinlaisessa karanteenissa ilmeisesti, koska en muista vanhempieni vierailuja, vaikka kotitaloni oli paikkakunnan kulkutautisairaalasta vain kivenheiton päässä. En myöskään muista, että olisin saanut sängystäni poistua.

Minulla oli huonekaveri. Molemmat jalat amputoitu, joten myöhemmällä iällä olen päätellyt, että ajankohdan huomioonottaen kyse oli sodassa vammautuneesta miehestä, jolle sodanjälkeisessä Suomessa ei ollut muuta säilöntäpaikkaa kuin sairaala. Minulla on hämärä muistikuva myös öistä, jolloin huonekaveri mölysi ahdistuneena, joten pelkistä fyysisistä vammoista ei liene ollut kyse.

Huonekaverin lisäksi kovalevylleni on tallentunut yksi kuva. Istun vuoteella ja sylissäni on avattu aikakausilehti. Tekstiä kahdella palstalla, painoväri tummanruskeaa. Aukeamalla myös yksi kuva, jossa tyttö kävelee maantietä pitkin. Lehti on saattanut olla ihan mikä vain, mutta myöhempien aikojen kokemukseni senaikuisista lehdistä tuovat väistämättä mieleen Suomen Kuvalehden.

Sängyn vieressä istuu sairaanhoitaja, joka syöttää minulle appelsiinia. Lehti ei ole luettavaksi vaan toimii lähinnä esiliinana. Appelsiini tuskin kuului säännöstelyaikana maalaiskylän sairastuvan vakioruokalistaan, joten herkku lienee ollut vanhempieni toimittama.

Muistin kummallisuuksia on, että ennen kymmentä ikävuotta olin useammankin kerran sairaalahoidossa. Umpisuoleni vietiin jo ennen kuin olin 5 ja parina kansakoulukeväänä ilmestyskirjan pedon kaltainen opettajani sai stressiherkän vatsani niin sekaisin, että vaivaa oli sairaalassa tutkittava. Noista sairaalaviikoista kovalevyni ei kuitenkaan ole tallentanut jäsentyneitä yksityiskohtia – paitsi siitä mössöstä, jota kakruille tavattiin syöttää ennen vatsan röntgentutkimusta.  Niin vastenmielistä suuhunpantavaa ei elämässä ole sen jälkeen koskaan tullut vastaan.