Isonveljen valvontaviikkoni ovat alkaneet. Eihän tässä hätiä olisi, jos pikkuvelipuoli olisi nöyrä ja kuuliainen, vaan kun se ei ole. Tai siis on ja sitten taas ei ole.

Aatu on pikku ja koiranpuolikas vain kooltaan. Muuten se on aika iso jätkä – on ainakin olevinaan. Se käyttää mun vanhaa Taikaviittaani ja kulkee porukan kanssa pissneksillä kuin aikamies, vaikka ei saakaan pissnestä aikaiseksi muuten kuin vahingossa. Likkojen tekemistä odotellessa Aatu istuu kadulle ja kiljuu. Ääni sillä on ISO.

ISO sillä on egokin. Ulkona se ei pelkää mitään eikä ketään. Kun Aatu haastaa leikkiin, niin se potkiskelee takajaloillaan kuin villiori ja haukkuu. Jos asetun koppaan torkuille, Aatu yrittää vetää viltin pois altani. Isommummu-Nuudelin ja isotäti-Maijan ruokakipoillekin Aatu yritti mennä, mutta sai kyllä äkkilähdön. Minä kun viisaana miehenä tiedän, että ruokaa riittää, en viitsi mokomasta melua nostaa.

Se täytyy plussaksi sanoa, että osaa Aatu leikkiä itsekseenkin, ettei koko ajan tarvitse viihdyttämässä olla. Jos en ole mukana laukkakilpailussa, Aatu juoksee yksinään, pujottelee keittiön pöydän- ja tuolinjalat ja hörisee mennessään. Muutaman rundin jälkeen se pyrkii sisukkaasti sohvalle eikä piittaa Nuudelin ja Maijan torjumisista. Kun ei vielä pysty hyppäämään, niin tyytyy jäämään lattialle Narunjatkeen jalan päälle nukkumaan.

Vallan neuvomatta Aatu tietää, miten kameran kanssa sähläävän Narunjatkeen saa tuskastumaan. Poseeraa sekuntitolkulla kuin leijona, mutta kun Narunjatke ehtii painamaan laukaisinta, niin Aatu on jo mennyt. Kun en viitsi julkaista miljoonaa nukkumiskuvaa, niin kelvollista portrettia saatte vielä odottaa.

Täytyy mennä – Aatu on torkuilla, joten ehdin selllaisille hetkeksi itsekin.

Yst.terv.
(S)epeli, lapsenvahti

Myöhempi edit: Varamammalla on nopeampi kamera ja laukaisusormi. Siksi riiviöstä on saatu tekstin alkuun kuva, jossa se ei nuku.