Palveluskoira-Maija joutui varvikkoon. Narunjatketta varvut ylsivät
pohkeeseen asti, Maijasta näkyi vain hännänpää. Ilman kuusimetristä
nyöriä ei aina olisi tiennyt, missä koira menee.
Paitsi että Maija yhdisti kamreerivaihteeseen pupumoodin ja eteni
välillä kuin trampoliinilla. Ei kuitenkaan riittävän nopeasti, joten se
siitä.
Hirvikärpäsiä ei ollut, mutta hyttysiä. Miljoonia
hyttysiä. Ilkeitä, pahansuopia ja pirusti pistäviä hyttysiä. Eikä niitä
voi poiskaan huitoa, ettei häiritsisi koiraa tai tulisi antaneeksi
tuomarille käsitystä, että käsimerkein ohjataan koiraa.
Hyttysten lisäksi lintukirppuja. Jostain penteleen vaateaukosta
onnistuivat haukkaamaan monta palaa napani ympäriltä. Nyt kutiaa.
Ja kyitä. Iltanuotiopaikan läheisyydessä vedenrantapöheikössä. Tiellä
liiskattuina. Onneksi en nähnyt, annoin vain itselleni kertoa.
Ynnä kuuma. Helevetin kuuma. Ensin metsässä ja sitten junassa. Mistä
tuli mieleen, että jäljestämiskokeen maalivainaaksi pitäisi
hirvensorkan sijaan ruumiillistaa VR:n lipunmyyntijärjestelmän laatijat
ja toteuttajat. Kas näin:
Junissa on lemmikkiosasto lemmikin
kanssa matkustaville. Sunnuntaina niitä oli monta isoa ja monta pientä.
Osastossa on paikkoja runsaat parikymmentä, ja ne olivat kaikki täynnä.
Seassa yksi nuori juppijohtaja läppäreineen. Ilman lemmikkiä. Siinä
pönötti ja naputteli, kun vaunuvälikössä seisoi partacollie emäntineen.
Vaunun toisen puolen hyttiosastoissa, joihin lemmikin kanssa ei ole
asiaa, olisi ollut useitakin hajapaikkoja läppärimiehelle.
En
minä ymmärrä sellaista paikanvarausjärjestelmää, joka myy
lemmikkiosastoon lipun vaikkei matkaaja ole sellaista varannut. Neljän
tunnin aikana kokemuksia systeemistä kertyi kosolti, mm. tarina
allergikosta, jolle oli myyty paikka lemmikkihyttiin ja vakuutettu,
ettei sinne lemmikkejä tule. Tuli kuitenkin, viisi kappaletta.
Lemmikkiosaston matkustajamäärästä oli hermostunut myös täti-ihminen,
joka oli kuvitellut saavanssa olla neljän hengen tilassa yksinään
koiransa kanssa. Olisi sietänyt ollakin, koskapa vasikan kokoisella
koiralla ei ollut niin minkäänlaisia tapoja eikä mammalla otetta
koiraansa.Hyvä, että oli hihna josta pidellä kiinni, kun rekku haastoi
riitaa perhoskoirankin kanssa.
Suu sen sijaan mammalla kävi
ja pari tuntia jaksoi minulle marmattaa, että tulin junaan ilman lippua
enkä ollut varannut paikkaa sen kuuden minuutin aikana, kun laiturilla
junaa odotin. Joka asemalla ja uusien lemmikkien tullessa osastoon täti
oli valmis heittämään minut kaksine häkkeineni ulos junasta. Jos ei
tantalla olisi ollut sitä vasikankokoista eikä minulla lukeminen
kesken, olisin paiskannut häntä Harry Potterilla ja puoliverisellä prinssillä.
Yhteenvetona: Jatkamme harjoittelua. Annamme palautetta VR:lle.
tiistai, 5. kesäkuu 2007
Kommentit