Tässä talossa on keksitty, että nyt on aika kolistella, paukutella ja porata. Pihamaa on täynnä kontteja ja roskalavoja, ja ihan vieraita miehiä lappaa edestakaisin. Syksyllä metelöivät enimmäkseen talon toisessa päässä, mutta mökä on nyt alkanut lähentyä.
Yhtenä päivänä tulivat ja alkoivat porata meidän ulko-oven seinää. Mutsi tiesi heti mistä on kyse, kun on siellä Pohojanmaalla synnyttänyt ja hoitanut pentuja pariinkin otteeseen samanlaisessa metelissä. "Rrrrrrrremontti", se sanoi ja kaivautui Narunjatkeen sänkyyn peittojen alle. "Aha", sanoivat Isomummu-Nuudeli ja Isotäti-Maija ja jatkoivat uniaan sohvalla viiksenkään värähtämättä. Narunjatke laittoi kupit korville niin, että näytti ihan Mikki Hiireltä, ja alkoi tuijottaa sitä laatikkoa, jossa välillä on koiria ja sitten sellaisia ääniä niin kuin meidän ovikelloa soitettaisiin.
Sen verran Mutsi täsmensi, että "putkirrrrrrremontti". Heti menin kammarin puolelle katsomaan, että meidän treeniputki on kondiksessa. Nyt sitten vahdin, etteivät remppamiehet tee sille mitään ennen kuin Mutsi on saanut putkitutkintonsa hoidettua.
Sen lisäksi, että meidän pihamaa on yhtä konttia ja lavaa, niin naapurin metsikkö on kadonnut ja siinä on vain kuoppa, ja jalkakäytävä on poissa. Sitten tulivat kummallisella koneella ja kaivoivat auki jalkakäytävän toiseenkin suuntaan.
Ei se mitään, kun meidän postikonttori on kadun toisella puolella. Tai oli, kunnes tätä valkoista töhkää alkoi tulla. Nyt ollaan melkein motissa, kun siivollista vessapaikkaa ei ole oikein missään. Yhtenä iltana Narunjatke yritti lapioida meille käymälän, jossa mössöä ei olisi leukaan saakka. Kaupunkilainen kun on, niin eihän sillä ole kunnon lapiota, rikkalapio vain.
Ja seuraavana aamuna lunta oli tullut toinen mokoma lisää, joten hukkaan meni sekin lapiointi. Kun katu on niin sekaisin kun on, ei tänne mikään aurausautokaan ole eksynyt. Vaikka ei sellaisista meille paljon iloa ole - useimmiten ne lykkäävät töhkän juuri sinne, missä meillä hetken on ollut tuotantopaikka.
Niin paljon ei tätä kiusaa kuitenkaan tule, etteikö Narunjatke jotakin kärryä pakkaisi ja kuskaisi meitä näytelmiin. Ei vaikka tuossa sotkussa ei minkään kärryn pyörät pyöri. Eilenkin aamukuuden kieppeissä piti Mutsin ja minun kahlata junalle ja pääteasemallakin oli lunta polviin asti. Siis meidän polviin, Narunjatkeella nilkkoihin.
Vähän minä ihmettelin, miksi meidän nyt enää pitää mitään näytellä, kun titteleitä kerran on yhtä paljon kuin lunta. Mutta ainahan Narunjatkeella jokin syy on: nyt oli kyse semmoisesta kopeloijahipelöijästä, jolta ei niinkään haettu lättyjä ja pyttyjä vaan ennemminkin tuoteselostetta.
Aha. Mutsi täyttää keskiviikkona 7 ja minä olen melkein 4 ja puoli vuotta. Jos Narunjatke ei tähän päivään mennessä ole snaijannut, miten priimaporukkaa me ollaan, niin vika ei kyllä ole meissä.
Otsikko sisältää yhden isältäni saaman viisausperinnön. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa sanoma on osoittautunut paikkansapitäväksi mitä suurimmassa määrin. Silloinkin kun kaikki on näyttänyt synkkääkin synkemmältä.
Edellisestä kirjoituksestani lienee ollut pääteltävissä, että "asia ei jää tähän", "perästä kuuluu" ynnä muita tuttuja sanontoja. Mitään ei olisi kuitenkaan tapahtunut, ellei putkirempan liitännäinen eli kaukolämpöputken uusiminen olisi tuonut kotikadulle hervotonta kaivinkonetta.
Montakaan rouhaisua katuun ei tarvittu täysosuman saamiseksi. Puhelinlinja poikki. 80 asunnon kiineistössä asuvilta ikäihmisiltä katkesivat sitä myöten elintärkeät lankapuhelinyhteydet, minulta netti. Kaivinkonefirma teki puhelinfirmalle vikailmoituksen, putkiremppafirma säesti, kiinteistön isännöitsijä yhtyi kuoroon ja lukemattomat mummut ja papat ottivat yhteyttä lastensa ja lastenlastensa kännykkäavusteisesti operaattoriin.
Tuliko korjausväki piipaa paikalle? No ei. Korjausmääräys oli kuulemma mennyt alihankkijalle, joka ei kuitenkaan kyennyt kertomaan aikataulua. "Viasta riippuen perjantaina kuitenkin", oli yksi viesteistä. Sitä tietoa, minkä viikon perjantaista mahtaisi olla kyse, ei operaattorilta herunut.
Omat nettiasiani kävin toimittamassa Jälkikasvun luona, josta läppärini sai evakkoasunnon. Annoin mielessäni operaattorille aikaa kolme vuorokauttaa: jos korjausväkeä ei näkyisi perjantaina 13. päivä alkuiltapäivään mennessä, tekisin jotakin radikaalia.
Jup. Nostin ahterini sohvalta, matkailin metrolla pääkaupungin keskustaan ja marssin kaapeliteeveeoperaattorini pakeille. Asiointi tuotti kainalooni 40 megan kaapelimodeemin. Puoleksi vuodeksi tarjoushintaan ja ilman määräaikaisuuksia, modeemivuokria ja avausmaksuja.
Energiapurskahdusta hyväksi käyttäen marssin myös puhelinoperaattorin asiakasshoppiin latelemaan pari sarkastista huomautusta paukkulangan korjaamattomuudesta ja selvittämään, voinko kiukustani huolimatta säilyttää sähköpostini ja kotisivuni juuri tällä operaattorilla, jos droppaan diilistä pois nettiyhteyden. Joka siis ei ole toiminut kunnolla moneen kuukauteen.
Erittäin tyydyttävät vastaukset saatuani palasin omia jälkiäni kotiin asennushommiin. Piuhaa kiinni sinne sun tänne ja virtaa peliin. Lupaavia vilkutuksia uutukaisen kaapelimodeemin lampuissa ja muutamassa minuutissa toimi pätkimättä ja katkeilematta kaikki mahdollinen. Vauhdikkaasti.
Koska olen syntymälaiska ja ylpeä siitä, en ehkä olisi tehnyt marisemisen lisäksi mitään konkreettista ilman kaivinkoneen katastrofaalista täysosumaa. Asiat siis ovat aina hyvin niin kuin ne ovat. M.O.T.
Kuluttajaviskaalit ovat viime aikoina kivasti kyykyttäneet matkapuhelin- ja laajakaistaoperaattoreita. Viimeisin vaatimus oli jotakin sen suuntaista, että laajakaistoista pitää markkinoinnissa kertoa, mikä nopeus on faktisesti - eikä eroa ilmoitettuun ja toteutuvaan saa olla 40 prosenttai enempää. Eli jos teen sopimuksen 24 megan laajakaistasta, vauhtia ei saa olla vähempää kuin 14 megaa ja risat.
Seuraavaksi sanotut viskaalit saisivat vaatia, että sekä laajakaistaa alun perin asennettaessa että sen toimivuutta myöhemmin tarpeen vaatiessa tarkistettaessa kustannus tällaisesta laaduntarkkailusta kuuluu operaattorille siitä riippumatta, onko vika ulko- vai sisäverkossa. Korjaaminen on sitten asia erikseen.
Juuri kun telkkarioperaattorin kusetuksesta pääsin irtautumaan, vastaan iski puhelinoperaattori. IPTV-asiakkuuteni paljasti, että 24 megan laajakaistani heittelehtii huomattavan paljon enemmän kuin viskaalien säätämä 40 prosenttia - alle yhden megan tai kokonaan poikki.
Ja ei kun puhelimitse yhteyttä operaattoriin, mikä oli virhe numero 1. Ensimmäiseen asiakaspalvelijaan tuli toki yhteys aika äkkiä, mutta kun virkailijan analyysi oli, että vikaa on, puhelu yhdistettiin eteenpäin enempi ymmärtäville. 52 minuuttia kuuntelin roskamusaa, kunnes lopulta panin linjan poikki ja siirryin sähköpostitse valittamaan.
Valitusvirteeni tuli varmaankin puolen tusinaa vastausta ns. teknisen tuen eri henkilöiltä. Kaikille yhteistä oli se, ettei vika varmaankaan ollut operaattorissa vaan modeemissani (vaativat testaamaan toisella modeemilla - niitähän ihmisillä tietenkin on nurkissaan pilvin pimein) tai IPTV-boksissa (läppäri pätki silloinkin, kun boksi oli suljettuna). Joukossa oli tietysti myös pari hyvää-päivää-kirvesvartta-vastausta tyyliin "modeemi on linjalla".
Linja-arvokuvaaja (jisses, mikä sana) kertoi operaattorin väelle, että tavara on aina liikkunut vähintään 15 megan vauhdilla. Pääsin lukemaan tuon tiedon sähköpostistani 0,86 megan nopeudella. Jossakin vaiheessa "linja resetoitiin etänä", ja jonkinlaisen toimivuuden autuutta kesti osapuilleen viikon.
Joku useista vastaajista muisti muistuttaa, että jos asentaja lähtee hommiin, lysti on ilmaista vain siinä tapauksessa, että vika on operaattorin verkossa. Jos taas asentaja havaitsee, että sisäverkko mättää, asiakas maksaa vianrajauksen viulut - kustannuksen määrää ei kuitenkaan kerrottu eikä operaattorin nettisivuiksi kutsutusta sekamelskasta tahdo tietoa löytyä. Nettipalvelussa voi toki asentajan käynnin perua, mutta millä ihmeellä perut, kun linjan pätkimisen vuoksi ei nettiin pääse tai yhteys katkeaa kesken asioinnin.
Kun olin valittanut kolme viikkoa, tapahtui virhe numero 2: tekninen tuki lähetti Herra Korjausherran talojakamoon. Soitti sieltä Herra kännykällään, että 16 megaa tulla hurisee. Kahdeksan kerrosta ylempänä tuosta vauhdista oli kadonnut kolme megaa. Herra Korjausherran näkemys oli, että kun on vanha talo ja vielä putkiremppaakin tehdään, niin kaikkea voi käydä. Oli siis saanut vian rajattua talon sisäpuolelle, mutta ei esimerkiksi kysynyt, että tarkistettaisiinko puhelinpistokkeet. Ei asuntoon saakka tullut, kun kerran sai työnantajansa vapautetuksi viallisuudesta.
Muutamaa minuuttia Herra Korjausherran poistumisen jälkeen tuli operaattorin tekstiviesti, että "Ilmoittamanne häiriö -- ADSL on korjattu". Ja tänään tuli sitten lasku Herra Korjausherran visiitistä: enemmän kuin kahden kuukauden liittymämaksut. Vähän sama tilanne kuin jos menisin vaikkapa johonkin virastoon valittamaan siitä, että maailmassa on virhe, maksaisin hurjan käsittelymaksun ja saisin vastineeksi tiedon, ettei juttu sille virastolle kuulu.
Linja muuten pätkii edelleen.
Olisin välttynyt koko pelleilyltä, jos olisin tiennyt, että ADSL-modeemissani on sisäänrakennettuna linjan diagnosointi. Ihan ilmaiseksi modeemin edustaja antoi toimintaohjeet ja analysoi datavirrasta tulokseksi sen, että linja on viallinen. Vaan kun olen vain seminörtti, niin en tiennyt. Normikansalaisella ei ole oikein muita mahdollisuuksia kuin pelata upporikasta ja rutiköyhää joutuessaan kutsumaan vian paikallistajaksi Herra Korjausherran.
Nyt on taloyhtiön asia hoitaa homma kuntoon - nimenomaan nyt siitäkin huolimatta, että putkiremontin yhteydessä linjat modernisoidaan kaiken maailman kuiduilla ja kaapeleilla.
Suhtaudun jokseenkin neutraalisti siihen, että koiraa kohdellaan lellitellen vauvan korvikkeena. Rajan neutraaliudelleni vedän kuitenkin siihen, jos vauvasta kasvaa kurin puutteessa täysi huligaani.
Suhtaudun jokseenkin alistuneesti siihen sekamelskaan, että pykälissä koira on milloin esine, milloin suojeltava eläin. Odotan kärsivällisesti, että lainsäätäjät tulevat tolkkuihinsa.
Mutta silloin vimmastun, kun koirasta tehdään väline. Pennuntekoväline. Koirapolitikoinnin väline. Oman egon korostusväline.
Koirapolitiikalla ja -politikoinnilla on milloin minkäkinlaisia tavoitteita. Niihin en sinänsä ota kantaa vaan keskustelussa käytettyihin argumentteihin, joissa koira on vain väline.
Tässä taannoin kerättiin noin 4000 nimeä adressiin Kennelliiton jalostusstrategiaa vastaan. Tai ei itse strategiaa vaan sen toteuttamiseksi kaavailtuja toimenpiteitä vastaan. Adressissa oltiin mm. pöyristyneitä siitä, miten suomalaiset terveysvaatimukset estävät kymppitonnilla ulkomailta tuodun koiran jalostuskäytön. Olisi kuulemma aivan kamalaa, jos terveydelliseltä perimältään kyseenalainen koira ei saisi lapsia laittaa.
Samasta sylttytehtaasta on nyt lähdetty mesoamaan koirakaupan sopimusehdoista. Mikä on kohtuullista ostajan kannalta, onkin nyt kohtuutonta myyjän eli koirankasvattajan kannalta. Keskiössä on koiran sijoittaminen eli koiran omistusoikeuden siirtyminen haltijalleen vasta sitten, kun se on tuottanut kasvattajalleen yhden pentueen. Yksi pentue on Kennelliiton näkemys kohtuullisuudesta, mikä sylttytehtaan mielestä on kohtuutonta.
En ota kantaa itse asiaan, mutta tällainen argumentti saa minut etsimään kättä pitempää:
"Sanotaanpa, että ulkomailta tuodaan kolmevuotias narttu, jolla on tällä mantereella paljon annettavaa jalostuksellisesti. Pelkkään tuontiin hurahtaa kevyesti neljä, viisikin tuhatta euroa. Lisää euroja sekä rutkasti aikaa kuluu myös täkäläisiin terveystutkimuksiin ja näyttelytuloksiin, jotka tulevalle emäkoiralle halutaan hankkia. Käsi sydämelle kasvattajakollegat: kuka on valmis luopumaan nartun jalostusoikeudesta yhden pentueen jälkeen tai heti sen täytettyä neljä vuotta?"
Koira, elävä olento, on tuossa kappaleessa tyystin unohtunut. Sen sijaan on vain hirveästi rahaa, aikaa ja jalostusoikeutta.
Ei tarvitse ihmetellä, miksi rotukoirien kasvatukseen suhtaudutaan kriittisesti ja pitkin nenänvartta mulkoillen.
Koirakvartetin oli aika saada uusi ja suurempi vesikippo. Löytyi tarkoitukseen sopiva teräksinen, pohjassa liukueste ja kaikki.
Ja siellä juomapuolen pohjalla korea pyöreä tuotenimilappu. Koko pohjan laajuudelta. Liimattu, tietenkin.
Ei, ei liimattu. Liisteröity, sementoitu, ilmeisesti irroittamattomaksi tarkoitettu.
Puolentoista vuorokauden liotuksen, öljyämisen, jäädyttämisen, höyryttämisen, riipimisen, raapimisen ja kiroilun jälkeen irtosi kaikki se, mikä oli paperia. Mutta se sementtiliisteri, se jäi. Kaikkinaiset yritykset raapia sitä pois johtavat vain siihen, että tökötti siirtyy pohjassa uuteen paikkaan.
Voisiko jokin kuluttaja- tai muu viskaali antaa määräyksen, että astioiden käyttöpuolelle ei sakon ja myynnistä vetämisen uhalla saa kiinnittää mitään etikettejä eikä muitakaan lippusia?
Suomi on varsinainen trendipellemaa. Kun joku keksi käyttää kiinankaalia salaatin korvikkeena, niin sitten sitä tungettiin joka salaattipöytään vuosikaudet. Yhdessä vaiheessa paprikaa pantiin likipitäen hernesoppaankin valkosipulin kaveriksi. Ja nyt sitten karpataan niin penteleesti.
Kielenkäyttöpuolella sama näkyy muoti-ilmausten apinointina. Telkkarikanavien tiedotusosastojen vakiosana on jo vuosia ollut koskettava. Toimittajakunnan tämänhetkinen suosikkiverbi asiassa kuin asiassa on avautua.
Kun urheilija purkaa pettymystään värikkäällä kielenkäytöllä, hän avautuu. Kun Jungner kommentoi Kanervan viimeisintä tekstiviestikohua, hän avautuu. Lapsensa tukehduttanut äiti avautui poliisikuulustelussa.
Hei, en minä tässä pura ärtymystäni. Minä avaudun.
Vaikka me aikaa sitten Maijan kanssa toisillemme luvattiin, että torvikoiriksi ei ruveta, niin tötterö ei ole meidän olohuoneesta mihinkään kadonnut. Sieltä on pitänyt kauriin varpaita säännöllisesti hakea, jotta voisi periä palkkioita.
Kuukausi sitten Narunjatke reissautti minua ja Mutsia harjoittelemaan metsässä toilailua. Tötterö tuli sielläkin vastaan. Ja sorkkaa ja kaninraatoa. Siihenhän se sitten johti, että viikko sitten minua vietiin ihan kokeeseen. Että ehdittäisiin ennen lumien tuloa.
Se koe jäi minuuteista kiinni, kun kaksijalkaiset ovat keksineet, ettei putkessa saa kanille lirutella liturgiaa, vaan vainaa pitää heti oitis kohtsillään raahata putkesta pois. Perjantaina sitten harjoiteltiin vain sitä raahaamista, ja tänään vietettiin isänpäivää uuden kokeen merkeissä.
Aika haipakkaa menin. Kuudessa minuutissa olin jäljestänyt varttikilsan, tunkeutunut viiden metrin tötteröön ja raahannut kanivainaan tantereelle. Pienoismäyräkoirien käyttötaipumuskoe eli PIKA suoritettu hyväksytysti = PIKA1. Palkkiota tuli runsain mitoin: minulle kinkkua ja Narunjatkeelle taas jonkin tittelin anomuslanketin täyttö. Minä en tiedä, mitä C.I.B tarkoittaa, mutta jotain hienoa sen täytyy olla, kun kerran Narunjatke on niin rinta rottingilla.
Nyt Narunjatke meni vetämään päikkäreitä. Menen mukaan.
3. Ihmiset, jotka kuvittelevat ison koiran olevan hallinnassa kelataluttimen päässä.
2. Ihmiset, jotka kelataluttavat isoa kuritonta koiraa ja puhuvat samalla puhelimessa.
1. Ihmiset, jotka kelataluttavat isoa kuritonta koiraa, puhuvat samalla puhelimessa ja jättävät isokokoisen koiran isokokoiset jätökset korjaamatta.
Yksi digibokseistani kieltäytyi myöntämästä, että sillä on kovalevy ja sillä tallenteita. Vaihdoin sen toiseen, ja samalla liitin yhteen kovalevyllisen DVD-tallentajan ja IPTV-digiboksin.
Nyt pystyn ottamaan IPTV-lähetyksistä talteen ohjelmia sellaisiltakin kanavilta, jotka estävät tallentamisen IPTV-palveluntarjoajan verkkolevylle. Tosin tallennus tapahtuu yksi kerrallaan vanhaan VHS-tyyliin vaan tapahtuupa kuitenkin
Seitsemättäkymmentä käyvä seminörtti kykenee siis ottamaan talteen IPTV-välitteistä tavaraa ja kopioimaan sitä DVD-levylle tai USB-tikulle, kun vekotin sellaisenkin mahdollisuuden tarjoaa. Samaisella seminörttivanhuksella ei sen sijaan ole hajuakaan siitä, miten voisin monistaa IPTV-palveluntarjoajan verkkolevyllä majailevia ohjelmia suoraan nettiin käymättä jonkin tallenninvimpaimen kautta. Ei ole tarvetta tietääkään, kun en ole ajatellut hankkia joutilaisuuskorvauksen jatketta piraattikopioinnilla.
Niinpä sohvalta katsottuna Canal+:n, Viasatin, MTV3:n ja Nelosen maksukanavien IPTV-välitykselle asettamassa tallennuskiellossa ei ole mitään järkeä. Ymmärrettävä se on vain, jos taustalla on jokin kartellille haiskahtava ja kilpailua rajoittava diili hyödyttämässä firmoja, jotka välittävät ohjelmia antennipiuhan kautta maksukorttien takaa. Sitä reittiä pitkinhän katsoja voi tallentaa mitä vain ja mihin vain, eli potentiaalisia piraattikopioijiakin lienee monin verroin enemmän kuin IPTV:n asiakaskunnassa.
Vaikka elämäni silmukat ovat enempi nurin kuin oikein, tämä ei ole neuleblogi. Sen sijaan tarjolla voi olla satunnaista ajattelua ja yleistä hanttiinpanoa. Perversio sekin.
