Nysse teki sen. Narunjatke nimittäin. Maakuntamatkaili parillakin bussilla johonkin putkikauppaan ja toi meidän olohuoneen lattialle kolme metriä tötteröä.
Meno on nyt sitten sillä mallilla, että isotäti-Maija vahtii toista putken päätä ja isomummu-Nuudeli vinkuu toisessa päässä. Tötterössä on kaikenlaista namia, ja Maija on pettänyt meidän sopimuksen olla menemättä mokomiin putkiin. Niin monet herkut se on jo saalistanut, ettei minun kannata norkoilla edes lähellä putken päätä, koska Maija ajaa minut pois.
Okei, myönnetään. Kun likat olivat menneet nukkumaan, laitoin puoli kroppaa putkeen ja sain sieltä palkaksi kelvon siivun porsaanfilettä. Jos herkkuja aletaan tarjoilla pelkästään tällä tavalla, mun on harkittava putkiasennettani uudestaan.
Kun joutilaan seniorikansalaisen suvistruktuuriksi näyttää muodostuneen piehtarointi kaikenlaisissa koiratietokannoissa, päätään tulee tyhjentäneeksi vegetoimalla telkkarin ääressä. Tyhjennyksen onnistumisen havaitsee siitä, miten kummallisiin pikkuasioihin tulee kiinnittäneeksi huomiota.
Siinä missä YLE tuuppaa kesäisin uusintoja, siinä Ruotsin yleishyödyllinen viestintälaitos SVT lellii katsojiaan uutuuksilla. Foylen sodasta tarjotaan neljä jaksoa kausilta 4 ja 5, kun YLE pyörittää ensimmäistä sesonkia uusintana. Midsomerin murhissa TV1 on jälkeenjäänyt vähintään yhden tuotantokauden verran, kun taas SVT 1 käynnisti tarinoita 11. kaudelta. Lisäksi SVT 1 kunnioittaa katsojaa siinä mitassa, ettei pätki jaksoja kahtia vaan pyörittää koko tarinan puolitoistatuntisena tv-leffana yhteen pötköön.
En tiedä, paljonko kaapelitalouksissa olisi kaiken kaikkiaan katsojia MTV3 Sarjan uhreiksi, muttei pöllötelkku tunnu suuremmin markkinaponnistelevan. Bucket-mamman ja kerta toisensa jälkeen iskevän Maanalaisen armeijan joukossa on suoranaisena helmenä Monty Python -miekkosten Michael Palinin ja Terry Jonesin brittipilkka Ripping Yarns. Oletteko nähneet mainontaa, ennakkotrailereita, muuta rummutusta? Ette.
Jostain ihmeen syystä tämä 1970-luvun hupailu on saanut suomalaiseksi nimekseen Ei syytä huoleen. Sen verran häh?-tyyppinen nimi, että minulle oli vähällä käydä samoin kuin aikanaan Cheersin kanssa: koska se oli saanut suomenkielisen nimen Terveydeksi, mielsin sen jonkinlaiseksi Pohjois-Karjala-projektiksi ja koko hupa jäi minulta aikanaan katsomatta. Kun Koti kuntoon ilmestyi Suomi-telkkariin, olin jo sen verran viisastunut, että ohjelmatietoja tarkemmin lukemalla en erehtynyt pitämään sitä remppaproggiksena.
Ja kaiken ylläolevan marmatuksen jälkeen niihin pää tyhjänä noteeraamiini pikkuasioihin.
Samalla viikolla ja liki perä perää Kyllä Jeeves hoitaa ja Sydämen asialla antoivat ymmärtää koirien seuraavan aniksen hajua vaikka maailman ääriin. Pitäisikö ryhtyä myytinmurtajaksi ja testata omilla rekuillaan, onko asiassa perää? Sen verran asia askarruttaa, että kohta säntään ostamaan anistippoja jostakin.
Varsinaisen bongarin minusta ovat tehneet sekä Pyhimys, Foylen sota että Ei syytä huoleen. Niistä havaitsin, kuinka viivasuorat jakaukset brittiherroilla on – tai siis oli vielä menneinä vuosikymmeninä. Nyt huomaan jahtaavani jakauksia herrainkuontaloista liki ohjelmassa kuin ohjelmassa.
Ja harjoittelen peilin edessä viivotinjakausta omiin hiuksiin. Huonolla menestyksellä.
Elokuvissa käyntini näyttää rajoittuvan siihen, että katsastan leffasarjojen tuoreimmat. Sarjoiksi kelpaavat vain Star Wars, Bond ja Indiana Jones. Sarja se on tietysti Harry Potterkin, mutta kun kyse on kirjan kuvittamisesta, se kuuluu... hmmmm, eri sarjaan.
Star Warsista on edelleen katsomatta se Sith-juttu, kun sanoivat että se on shittiä. Uudesta Bondista tykkäsin kyllä leffana, mutta kaikki muut Bondit nähneenä en oikein osaa asennoitua siihen, ettei niitä uuden Bondin kanssa itse asiassa ole ollut olemassakaan. Kun noissa kahdessa leffasarjassa on siis negatiivinen reunamerkintä, olen tyytyväinen siihen, että Inkkari-Joonas on taatusti sitä ihtiään.
Kristallikallon valtakunnassa ötökät rajoittuvat yhteen skorpioniin, muutamaan muurahaiseen ja yhteen käärmeeseen... anteeksi, köyteen. Mutta koska Joonas on Joonas ja Spielberg on Spielberg, kaikenlaisia käytäviä kolutessa odottaa, että sieltä sun täältä hyökkäisi lisää skorpioneja ja käärmeitä ja muita hirvityksiä. Korkeita paikkoja pelkäävälle on muutama kohtaus, jotka on katsottava sormien välistä. Mutta muuten: ei yhtään kuollutta hetkeä, ei ainuttakaan suvantoa. Kunnon seikkailuleffan tapaan actionia, actionia ja vielä lisää actionia.
Leffareissusta jäi siis hyvä mieli. Ehkä kuusikymppiseen katsojaan vaikutti se, että kuuskymppiset ovat kunniassaan, tekevät, osaavat tehdä ja saavat tehdä kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Ja sekin, että kun 1950-luku on kuusikymppisellä muistissa, Joonas on tavallaan sijoitettu tuttuun aikakauteen. Hupaisaa oli myös havaita, ettei jenkkiklisee totisen naistoverin perushabituksesta ole Ninotchkan päivistä mihinkään muuttunut.
Kun yleensä suhtaudun varauksin jatko-osiin – varsinkin jos ne, toisin kuin tämä kallo, ovat tekemällä tehtyjä – olen erityisen tyytyväinen siihen, että kymmenen vuoden hinkkaamisen jälkeen syntynyt leffa antaa Harrison Fordin Indiana Jonesille hyväksyttävän päätepisteen ja siistin sukupolven vaihdon. Life goes on, mutta ei siitä välttämättä tarvitse enää elokuvaa tehdä.
Käytiin taas puskissa riekkumassa. Testattiin sitä "seuraa jälkeä, mene tötteröön, tuo saalis tötteröstä"-koetta, jolla on kohtapuoliin tarkoitus mitata meidän pienimpien mäyräkoirien käyttötaipumuksia. Eivät olleet ajatelleet, että porukassa voisi olla nokkeliakin veikkoja eikä vain "emmä viitti"-tissinvälikoiruuksia tai "kimppuun kuin sika limppuun"-yksoikoisuuksia.
Kun se saalis eli joku ihme hirvieläimen sorkka on siellä kuuden metrin tötterötorvessa jossain keskivaiheilla, niin sorkasta menee narut torven kumpaankin päähän. Naruista voi sitten vedellä sorkkaa, jos vaikka minimäykky siten syntyneestä sorkanliikkeestä vähän syttyisi. Ajatellussa sisäänmenopäässä naru on vielä solmittu semmoiseen rautaan, joka pitää torven paikallaan.
Koska isotäti-Maijan kanssa jo aiemmin sovittiin, että torvikoiriksi ei ruveta eli tuommoisiin tötteröihin ei mennä, niin en tänäänkään laittanut sinne kirsua enempää. Isoeno-Nuutille yritin kertoa meidän sopimuksesta, ettei pettäisi porukkaa, mutta Nuutti se vain katseli laupiaasti ja funtsaili omaa systeemiä.
Nuutin systeemi osoitti sellaista luovaa ongelmanratkaisua, että Narunjatkeen on tämän jälkeen turha vähätellä isoenon fiksuutta. Nuutti näes kunnioitti sopimusta olla menemättä torveen (no meni se puolen kropan verran), mutta sai silti sorkan ulos.
Kun ymmärsi vetää narusta. Ja avasi vielä sen solmunkin, jolla naru oli tukiraudassa kiinni.
Kaksijalkaisten kummallisten sääntöjen mukaan fiksuudesta ei kuitenkaan saa pisteitä. On se niin väärin.
Jos isäni eläisi, hän olisi 115-vuotias ja maailmanmenosta ymmällään.
Joskus nuorempana kadehdin isää, joka oli elänyt halki sortovuosien, nähnyt Suomen itsenäistyvän, kokenut kansalaissodan ja kaikki muutkin 1900-luvun sodat. Paljon jännempiä aikakausia kuin 1950-luvun jälleenrakennus, yleislakko, 1960-luvun hipit ja muu yleinen möhellys.
Isälle teknisen vallankumouksen suuraskelia olivat torvitelefoonin muuttuminen ensin veivattavaksi ja sitten valintalevylliseksi. Hädin tuskin ehti elää sen ajan, kun kaukopuhelua ei tarvinnut enää välittäjältä tilata, koskapa automatisointi toi suuntanumerot. Muita hienoja askelia olivat isän mielestä kelallinen magnetofoni ja televisio.
Jos minun elämäntaipaleeni vuosikymmenet ovat olleet muuten tylsiä, niin tekniset askeleet ovat olleet jättiloikkia isän kokemuksiin verrattuna. Magnetofonista tuli sangen pian kasettinauhuri ja kaiken maailman ämpeekolmet ja iipodit huimaavat jo minunkin audiopäätäni. Monikanavastereoista ja tallentavasta digiboksista isä olisi ollut innoissaan, mutta mitähän olisi pappa sanonut kännykästä yleensä ja erityisesti sellaisesta, jossa on kamera, kartasto ja lähibussin aikataulut. Plus musiikkia, jos niin tahtoo.
Koska isäni oli maailman epäkäytännöllisin mies, joka ei saanut edes säilykepurkkia auki, olisin ainoana lapsena ollut se Jälkikasvu, joka olisi näprännyt hänelle asetuksia kaiken maailman vekottimiin. Itse en ole epäkäytännöllinen mutta kylläkin niin mukavuudenhaluinen, että oma Jälkikasvuni joutui nysväämään Google Mapsit, Opera Minit ja aikataulusuosikit kännykkääni.
Nyt on seniori kovasti mobiili. Siitä sanasta isä olisi ymmärtänyt tuon biilin, jollaista hän ei kuitenkaan itse ajanut, kun kerran tamperelaisille pirssikuskeille riitti, että sanoi "kotiin". Ja kuskit tiesivät tasan tarkkaan minne. Ilman kännykän karttoja ja navigaattoreita.
... seniorikansalaisella olisi puhelinnumero, johon voisi soittaa tilauksensa:
10 kilon säkki koiranruokaa, mallia kallista eläinkauppatavaraa
5 pakettia elefanttiteetä, mallia Rainbow, saa vain S-ketjun puodeista eikä niistäkään kaikista
5 pakettia nopeaa riistakäristystä, saa vain K-ketjun puodeista eikä niistäkään kaikista.
Eipä aikaakaan, kun ovikelloa soittaisi nuori ja nätti lähettipoika, joka toisi tavarat sisään, tyhjentäisi koiranruokasäkin säilytystynnyriin, latoisi riistakäristykset pakastimeen ja teet hyllylle ynnä hymyillen toivottaisi mukavaa päivänjatkoa höylätessään pankkikorttia.
Mutta koska juuri tällaista monipuolista tukkua ei ole, seniorikansalaisen on otettava hyökkäysvankkurinsa ja raahauduttava läheiseen ostoshelvettiin, vaellettava marketista toiseen ja jonotettava vähien ostostensa kanssa kilometrien mittaisissa letkoissa, joissa kaikilla edelläolevilla on kukkuraiset kärryt ja kitisevät tenavat. Ja sitten raahattava hyökkäysvankkurinsa kotiin, tyhjennettävät koiranruoka tynnyriin, ladottava riistakäristykset pakastimeen ja teet hyllylle. Ja kiroiltava pankkikorttikuittien osoittaman summan suuruutta vallan yksikseen ilman lohduttavia hymyjä ja päivänjatkon toivotuksia.
Olen valmiiksi uupunut jo pelkästä ajatuksesta. (Hmmm, soittaisinkohan vävylle...)
Koiraharrastuksessa on semmoinen höntti piirre, että näyttelystä ei saa haluamaansa tulosta, jollei näyttelyyn ilmoittaudu ja kehään uskaltaudu. Eikä siltikään aina saa mitä haluaa, vaikka tuomarin eteen menisikin esittämään koiraa, joka ulkomuodoltaan jokseenkin hyvällä tahdolla tulkittuna ja koirasilmän päällä istuen vastaa virallista rotumääritelmää. Joskus.
Fiksu valitsee näyttelykoitoksensa lähiympäristöstään, jottei tyhjän perässä juoksemiseen kuluisi liikaa matkaa ja aikaa. Tyhmempi reissaa sitten vaikka 2.000 kilometriä ja useampia päiviä for nothing. Kun pitää mielessä, että oppiakseen voittamaan on ensin opittava häviämään, kilometreistä kertyvä ainoa palkinto saattaa olla 78 grammaa alaskalaista suklaata. Ja senkin saa siitä, että lainaa kännykkäänsä suomalaisia sukujuuriaan etsivälle satunnaiselle junatuttavuudelle from United States of America eikä siitä, että koira on kaunis. Muka.
Parin vuorokauden reissun jälkeen voi käydä niinkin, että kotiin palatessaan löytää aiempien koirien muinaisesta menestyksestä muistuttavat diplomit seinäripustuksistaan pudonneina ja koirien vesikupissa lillumassa. Tyhjentynyttä seinää katsellessa voi sitten arpoa, olisiko tämä universumin vihje siitä, että remmihommissa olisi paras tyytyä kiertämään vain korttelia eikä näyttelykehiä.
Käsittämättömiin vaihtoehtoryppäisiin vastattuani sain seuraavan erittelyn:
Sosiaalinen 15 % Tieteellinen 39 % Systemaattinen 36 % Yrittävä 6 % Taiteellinen 43 % Käytännöllinen 29 %
Vastauksiesi perusteella olet taiteellinen ja tieteellinen. Alle on listattu joukko ammatteja, joissa voit parhaiten hyödyntää näitä ominaisuuksia. Tarkemmat kuvaukset eri ammateista ja niihin kouluttautumisesta löydät ammattinetti.fi:stä.
Näytelmäkirjailija Toimittaja Kriitikko Muotisuunnittelija Sisustusarkkitehti Koristemaalari Arkkitehti Valokuvaaja Restauroija Tieteellisen lehden kuvittaja
Mitä tuosta voisi sanoa? Muotisuunnittelija ja koristemaalari menivät totaalisesti mäkeen, samoin tieteellisen lehden kuvittaja. Muut liippaavatkin sitten jo aika liki joko elettyä elämää tai ikuisuus sitten pohdittuja mahdollisuuksia.
"Yrittävä 6 %". Hyvä, että tuli syntymälaiskuudellekin jokin numeroarvo.
Kuvaus Vaikka elämäni silmukat ovat enempi nurin kuin oikein, tämä ei ole neuleblogi. Sen sijaan tarjolla voi olla satunnaista ajattelua ja yleistä hanttiinpanoa. Perversio sekin.
