Olen saapunut.

Siis minä (S)epeli Sylikoiras, jota saa kutsua myös Sepelinoksi, koskapa saavuin Pendolinolla. Sylissä kuten Sylikoiraksen kuuluukin.

Kun tuosta hyrynsysystä pääsin, niin laitettiin cityliivit päälle ja laskettiin maahan. Olisi muka pissiä pitänyt, kun edellisestä kerrasta oli jo liki kuusi tuntia vierähtänyt. En kehdannut, joten pääsin uuteen syliin, jonka olin jo ennenkin tavannut. Siinä minut sitten kannettiin uuteen hyrynsysyyn, joka kolisi ja kohisi eikä maisemista saanut pimeyden takia mitään selvää.

Ei sentään tuntitolkulla kolisteltu, ja kun sitten oli taas vähän matkaa kanniskeltu ja laskettiin  maahan asiointikehotuksen saattamana, niin pakkohan se nyt sitten oli. Pakkorak(k)o. Että tuli kehuja, kun kaksi ihmistä niitä lateli.

Olen sitten ajanut sellaisessakin laatikossa, jota ihmiset kutsuivat hissiksi. Tulen kuulemma ajelemaan sillä useasti. Whatever.

Kun kanniskelu viimein loppui, niin vastassa oli enemmän isoja koiria kuin olen ikinä nähnyt. Kolme tunnistin tyttölapsiksi, joista kahta yritin oitis astua. Yksi oli tuttu ennestään ja siitä taitaa saada rymyämiskaverin. Yksi tytöistä on kuulemma isoisoäitini ja toinen tätini. Whatever.

Kaksi koiraa onkin sitten meikäläisiä eli äijiä. Toinen ihan kiltti nuuskuhösä mutta toinen urahti sen verran rumasti, että laittoivat sen aidan taakse. No, kyllä minä sen vielä kesytän. Ei sitä puolessa tunnissa ihan kaikkea kerkiä.

Ja sitten on yksi samannäköinen veijari kuin minä, joka matkii minua kaikessa eikä haise millekään. Sen nimi on kuulemma Peili.

Täällä cityssä on vähän lämpimämpää kuin Pohjanmaalla niin että ehkä täällä voi asua.