Liikkuvat kodit viehättävät minua suunnattomasti. Kun kotitaloni
viereiselle parkkipaikalle pysäköi asuntoauto, minussa syttyy
vastustamaton halu tirkistellä ikkunoista tai päästä oikeasti sisään
ihastelemaan, miten suunnittelijat ovat ratkaisseet pienen tilan käytön
mahdollisimman tehokkaasti. Samanlaisen tunteen herättävät toki myös
matkailuperävaunut ja reissuveneet, mutta asuntoautot – vai
matkailuautoiksiko niitä kutsutaan – ovat ykkösinä.
Ne saavat myös mielikuvituksen liikkeelle. Mihin pakkaisin koirat,
mihin ajelisin, mitä pikku keittiössä kokkaisin. Missä viivähtäisin
vain yön yli, missä lorvisin pitempään. Talvehtisinko jossakin
Välimeren rannan camping-alueella palatakseni Suomeen juhannukseksi ja
taas kohta lähteäkseni.
Ja sitten realistinen mielenlaatuni lopettaa matkan todellisuuden
pikkuasioilla. Kaikille camping-alueille ei huolita koiria. Joku voi
ryöstää yksinäisen seniorikansalaisen lähes missä tahansa. Bensa maksaa
siivottomasti. Autossa totta kai menee jokin rikki eikä huoltajaa löydy
mistään.
Eikä minulla ole edes ajokorttia.
torstai, 17. toukokuu 2007
Kommentit