Reppu on pakattu, junalippu hankittu, eväät (makkaraa ja muita vihanneksia) odottavat viime hetkeen jääkaapissa. Huomenaamulla lähdetään palveluskoiran kanssa korpeen katsomaan, miten mummolta sujuu maastossa taivaltaminen tilanteessa, jossa lihava pankinjohtaja on muka haavoittanut (pyssyllä tai mersulla) jotain poroa, joka nyt sitten muka pitää löytää vaikkei siitä taida jäljellä olla kuin sorkka.

Niille, jotka eivät tiedä, mitä metsästyskoirien jäljestämiskoe tarkoittaa, lyhyt oppimäärä:
  • helvetin monta sataa metriä umpimettää
  • maastona kaikkea mahdollista: varvikkoa, viidakkoa, rämettä, suota, suopursuja, kallioita, koloja, kaatuneita runkoja, kaatuvia runkoja, pihkaista kuusta, pystyyn kuollutta kuusta ja hevon kuusta
  • viidakossa kaikenlaisia petoja: kyitä, punkkeja, maa-ampiaisia, isoja lintuja, pieniä lintuja, hirvikärpäsiä ja hirveitä
  • koira tietää, missä lehmän- tai hirvieläimen verellä hajustettu jälki menee – jos ei tiedä, niin mukana on ns. opas, jonka pitäisi tietää ja jos ei tiedä, niin may the force be with us
  • koiralla on kuusi metriä narua, jonka toisessa päässä tulee räävittömän hikinen ja raivokkaasti läähättävä Narunjatke toivomassa, että olisi 40 vuotta sitten kuitenkin ottanut sen pekingeesin.
Kokeessa voi käydä miten vain, joten veikatkaa lopputulosta:
[  ] palveluskoira Maija istuu heti lähdössä varvikkoon ja pyytää avaamaan television
[  ] palveluskoira Maija heittää reissun kuin tilinpidosta sentin vajetta etsivä kamreeri, niin tarkasti, että koestusaika loppuu kesken
[  ] palveluskoira Maija vie Narunjatketta koko rahan edestä ympäri korpea paikoista, jotka välillä ovat jäljellä ja useimmiten eivät
[  ] palveluskoira Maija viis veisaa Narunjatkeen epäilyksistä ja tekee mitä pitää.

Tarkempi raportti maanantaina, jos palveluskoira ja seniori vielä löytävät takaisin kotiin.