182770.jpg

Valokuvatorstain uoma muistutti mieleen sen ainoan aikuisiällä vietetyn lomareissun, jonka tein ilman jälkikasvua eli ihan ypöyksin. Koska Kiinan-matkan jälkeen tärkeältä ei enää tuntunut "minne" vaan "miten", suunnitelmiin oli punottava ripaus seikkailumieltä.

Niinpä kesäkuussa 1988 pomppasin Helsingissä bussiin matkatakseni Hollantiin, Haagiin. Sieltä ostin käytetyn pyörän, ja viritin istuma- ja pohjelihakset polkemalla yhden päivän aikana edestakaisin Delftiin syömään sipulikeittoa. Varsinainen seikkailu alkoi sitten seuraavana päivänä kipeällä peffalla.

Ideana oli pyöräillä reittiä Haag – Leiden – Haarlem – Alkmaar – Den Helder – patovallia pitkin – Staaveren – Urk – Amsterdam. Navakka pohjoistuuli muutti patovallin ylityssuunnitelmat (joku tolkku se tuulta vihaavalla masokistillakin on), joten loppupätkäksi tuli Enkhuizen – Edam – Amsterdam.

Päivärutiiniksi muotoutui heti alkuun malli "vankka ja pitkä aamiainen, rauhallista sotkemista kolmisen tuntia, tanakka välipala, lisää rauhallista sotkemista iltaviiteen ja kuudelta pitää olla hotellihuone, pyörä lukkojen takana ja päivällismenu naaman edessä". Hotellihuoneessa oli oltava telkkari ja siinä kaikki mahdolliset kanavat taivaalta ja maan päältä. Satulalaukuissa oli jokunen pokkari ja lisää sai matkan varrelta. Pipodiskossa sopivaa polkumusiikkia, joista tehokkaimmaksi rytmittäjäksi osoittautui ABBA.

Reissussa pääsi lähelle jokseenkin absoluuttista vapautta. Ei sinänsä kiirettä minnekään, sai pysähtyä kun huvitti, voi poiketa minne tahtoi. Jos satoi, niin aina löytyi tienvarsikuppila ja kuumaa kaakaota. Kun tuli halu jäädä jonkin kanavan pieleen katsomaan hidasta vettä tai sulkujen toimintaa ja ihastelemaan alkukesän vehreyttä, kukaan ei ollut hoputtamassa minnekään. Ja kun polkeminen päättyi Amsterdamiin, pyörästä ei ollut huolta: sen saatoin myydä paikalliselle yrittäjälle ja sain melkein sijoitukseni takaisin.

Tästäkin reissusta näin 18 vuotta myöhemmin on vain sirpaleisia muistikuvia. Niistä ehdottomasti päällimmäisenä on tienvieren ravintolan annos, jossa raikkaan vihreän salaattivuoren kruunasi tuoreesti savustettu ankerias, strimlattu pitkittäin eikä poikittain. Turhan tiedon varastooni on jäänyt paikallisten tapa juhlia perheen lasten koulunkäynnin päättymistä vetämällä koulureppu lipputankoon. Eläimellisen menon kokemuksiini liittyvät ne sadat etanat, jotka liukastuttivat dyynien välissä polveilevaa pyörätietä. Koettuna maantietona todistan, että merenpinnan alapuolellakin olevassa maastossa on ikäviä ylämäkiä.

Silti: suosittelen.

182804.jpg