Viisaat ja oppineet jaksottavat maailmanmenoa käännekohdilla. Miten jokin tapahtuma kuten Sarajevon laukaukset tai 9/11 muutti pallon pyörimistä. Makrotasolla.

Pienen ihmisen perspektiivistä tapahtuma voi olla paljon mitättömämpi eikä edes dramaattinen. Eikä sitä edes huomaa ennen kuin antaa itselleen aikaa katsoa taaksepäin maailmaan, jota ei enää ole.

Minun maailmanmenoni käännekohtiin kuuluu pakettinappulan katoaminen.

Pakettinappula oli sellainen keskeltä koverrettu pieni puutappi, kooltaan samanlainen kuin itsekoottavissa huonekaluissa käytetään levyjen liittämiseksi toisiinsa. Se ujutettiin naruun, jolla paperiin käärityt pikkuostokset oli nyöritetty. Nappula esti narun hiertämästä sormia, nyytinkanto oli hellempää. Eikä nappula maksanut mitään.

Keittiön alalaatikko - se, johon kaikki selittämättömästä syystä säästettäväksi haluttu pikkuroina työnnettiin - oli puolillaan pakettinappuloita. Sinne tipahti ainakin yksi joka lauantai, kun jokin harvinainen herkku oli purettu sekatavarakaupan kääreestä juhlistamaan kuusipäiväisen työ- ja kouluviikon hiljentymistä pyhään.

En muista, että nappuloita olisi meillä koskaan uusiokäytetty muuhun kuin leikkikuorma-auton lastiksi. Talteen ne silti laitettiin, koska pulavuosien jälkeläiset eivät olleet vielä oppineet heittämään mitään pois. Talteen laitettiin se käärepaperikin, viikattiin siististi  ja otettiin esiin, kun piirustus- tai suttupaperia tarvittiin.

Pakettinappulan tappoivat itsepalvelumyymälät paperi- ja muovikasseineen, kun Suomi toden teolla muuttui kulutusyhteiskunnaksi. Kuoli pois ja melkein unohtui samalla tavoin kuin satu Kukko Punaheltasta, Kissa Kirnauskiksesta ja nälän vaivaamasta Porsas Urheasta, jonka kärsä oli ohut kuin pakettinappula.