Viisaat ja oppineet jaksottavat maailmanmenoa käännekohdilla. Miten
jokin tapahtuma kuten Sarajevon laukaukset tai 9/11 muutti pallon
pyörimistä. Makrotasolla.
Pienen ihmisen perspektiivistä tapahtuma voi olla paljon mitättömämpi
eikä edes dramaattinen. Eikä sitä edes huomaa ennen kuin antaa
itselleen aikaa katsoa taaksepäin maailmaan, jota ei enää ole.
Minun maailmanmenoni käännekohtiin kuuluu pakettinappulan katoaminen.
Pakettinappula oli sellainen keskeltä koverrettu pieni puutappi,
kooltaan samanlainen kuin itsekoottavissa huonekaluissa käytetään
levyjen liittämiseksi toisiinsa. Se ujutettiin naruun, jolla paperiin
käärityt pikkuostokset oli nyöritetty. Nappula esti narun hiertämästä
sormia, nyytinkanto oli hellempää. Eikä nappula maksanut mitään.
Keittiön alalaatikko - se, johon kaikki selittämättömästä syystä
säästettäväksi haluttu pikkuroina työnnettiin - oli puolillaan
pakettinappuloita. Sinne tipahti ainakin yksi joka lauantai, kun jokin
harvinainen herkku oli purettu sekatavarakaupan kääreestä juhlistamaan
kuusipäiväisen työ- ja kouluviikon hiljentymistä pyhään.
En
muista, että nappuloita olisi meillä koskaan uusiokäytetty muuhun kuin
leikkikuorma-auton lastiksi. Talteen ne silti laitettiin, koska
pulavuosien jälkeläiset eivät olleet vielä oppineet heittämään mitään
pois. Talteen laitettiin se käärepaperikin, viikattiin siististi
ja otettiin esiin, kun piirustus- tai suttupaperia tarvittiin.
Pakettinappulan tappoivat itsepalvelumyymälät paperi- ja
muovikasseineen, kun Suomi toden teolla muuttui kulutusyhteiskunnaksi.
Kuoli pois ja melkein unohtui samalla tavoin kuin satu Kukko
Punaheltasta, Kissa Kirnauskiksesta ja nälän vaivaamasta Porsas Urheasta, jonka kärsä oli ohut kuin pakettinappula.
torstai, 16. maaliskuu 2006
Kommentit