...toisia yhdeksän kuukauden kuluttua.

Joo, en ole raskaana. Selkä vain on tanakasti jumissa. Sillä lailla jumissa, ettei sitä saa suoraksi. Paras liikkumisasento on sellainen, jossa käsillä tuetaan hiukan polvien yläpuolelta. Rollaattori olisi nyt jees.

Rangaistushan tämä tietysti on. Rangaistus siitä, että ehdottomiin inhokkeihini tässä maailmassa kuuluvat itsetietoiset ja itseään korostavat miehet, joilla on rusetti kaulassa ja partavettä liian kanssa. Heillä on myös nahkasalkku ja he haluavat välttämättä ihan ilman minkäänlaista elukkaa tälläytyä junan lemmikkieläinosastoon. Ja ryhtyvät sitten vielä riitelemään. Mistä otan pultit ja kun otan pultit, jännitän kroppaa, mistä saan yhden selkänikaman nanomillin verran pois paikaltaan ja ennen pitkää koko selän jumiin.

Näin tässä kävi:

Olin matkailemassa palveluskoira Maijan kanssa. Oli junalippu ja paikkalippu ja laiturilta havaittu se tosiasia, etttä lemmikkieläinvaunuun on tulossa ainakin yksi snautseri ynnä yksi spanieli. Tarkoittaa, että kun menee vaunuun, niin näennäistä tyhjyyttä ei pidä käyttää hyväkseen vaan istua kiltisti omalle, lippuun merkitylle paikalleen. Pikkukoiran kanssa mahtuu vaikka mihin, mutta isommille on syytä jättää tilaa ja etäisyyttä. Tämä on ns. reilua kennelhenkeä.

Vaan sillä lippuun merkityllä paikallani istui ylläkuvatun kaltainen PT eli paskantärkeä. Ilman koiraa, kissaa, kilpikonnaa, hamsteria. Kai se nahkasalkku jotain eläintä oli, mutta sitä ei lasketa. Syntyi seuraava sananvaihto.

– Anteeksi, mutta tuo on minun paikkani.
– Entäs sitten, minulla on kuukausilippu.
– Ei auta, minulla on paikkalippu. Sitä paitsi mene lukemaan tuosta ovesta tuo sininen lappu, jossa sanotaan, että "ensisijaisesti lemmikin kanssa matkustaville". Mene lukemaan, ei väliä vaikka huulet liikkuu. Juna on erittäin tyhjä, tilaa on muualla vaikka millä mitalla. Tämä on koiravaunu, tänne on tulossa muitakin koiria eikä sinulla näytä olevan minkäänlaista eläintä.
– Mutta minä itse olen koiraS.
– Et kuitenkaan lemmikki.
– Olen minä vaimoni lemmikki!
– Vaimo vaan ei ole mukana. Eikä sinulla ole kaulapantaa.

PT kerää puhisten kamppeensa ja siirtyy seuraavaan riviin. Asettaa nahkasalkkunsa ikkunanpuoleiselle penkille, itsensä käytävänvieruspaikalle. Snautseri ja spanieli saapuvat ja asettuvat hyvän kennelhengen ja rauhaisan matkanteon nimissä riittävälle etäisyydelle toisistaan. Juna lähtee.

PT nousee seisovilleen ja ryhtyy tillittämään minua.
– Mihinkä paikkaan sinulla on se paikkalippu?
Istuen paikalla 74 osoitan ikkunan vieressä kellottavaa palveluskoira Maijaa paikalla 73.
– Siis sinulla ei ole paikkalippua paikkaan 74. Haluan istua siihen.
– Minä istun nyt tässä.
– Sinulla ei ole paikkalippua siihen. Sinulla on lippu vain yhteen paikkaan. Et tarvitse kahta paikkaa.
– Et sinäkään, mutta silti salkkusi istuu omalla istuimellaan.
– Ei kuulu sinulle, se on sen paikka.

Jolloin snautserin emäntä ilmoittaa, ettei muuten ole, vaan PT:n salkku itse asiassa istuu hänen paikallaan. Lähes nujerrettuna PT ei kykene tekemään enää muuta kiusaa kuin renkkaamaan istuimensa selkänojaa, koska ns. miehinen kusipäisyys ei anna periksi poistua seuraavaan vaununosastoon.