Kriisipuurossa hyysätään lämpimiä tunteita pyöräilijöitä kohtaan. Vaikka tulisi mantelista silmään, niin olen kauheesti eri mieltä.

Pyöräilijöiltä pitäisi vaatia ajokortti. Pyörissä pitäisi olla rekisterikilvet, jotta niistä voisi ottaa numeron ylös ja valittaa jonnekin. Vaikka tasa-arvovaltuutetulle.

Sillä:
Pyöräilijät ovat hunsvontteja, jotka eivät piittaa pätkääkään liikennemerkeistä – jalankulkijoista nyt puhumattakaan. Polkijat kuvittelevat, että jokainen jalkakäytävä on pyöräilytie.  Tai eivät ne kuvittele. Ne tietävät, ettei niin ole, mutta eivät välitä siitä hittojakaan.

Pyörissä voi olla oikein viimeisen päälle ajanmukaiset ajovalot, mutta ei niitä koskaan käytetä. Kellokin niissä on, mutta sellaisen käyttämättä jättämisen ja järjettömän rimputtamisen välillä ei ole mitään. Ei sellaista vienoa ystävällistä pikku kilahdusta, josta kunniallinen jalankulkija tietäisi valpastua. Ei, vaan joko suhahdetaan soittamatta ohi ja pelästytetään jalankulkija puolikuoliaaksi tai kilkutetaan kelloa mielipuolen lailla ja säikäytetään jalankulkija puolikuoliaaksi.

Kun ne pyöräilijät tulevat vastaan siinä jalkakäytävällä pipodiskot korvilla tai kännykkään modernisti handsfreenä papattaen, niin eivät ne osaa päättää, kohtaavatko uhrinsa oikealta vai vasemmalta. Päälle ne tulevat.  Ja jos ne tulevat takaa, niin varmaan saavat pisteitä siitä, kuinka läheltä jalankulkijaa ajavat. Varsinkin sadesäällä.

Tieliikennelakiin pitäisi saada kunnon sanktiot tämmöisille polkijoille. Ne voitaisiin vaikka kahlita kuukaudeksi rollaattoriin, jossa on ajokoulutunnukset ja turvaviiri. Semmoisen kanssa kun yönsäkin nukkuisivat ja vessassa kävisivät, niin ei olisi varmaankaan heti kiire jalkakäytäville terrorisoimaan.