Niinä päivinä, kun tunnen itseni todella regressoituneeksi geriatriseksi jäänteeksi, tekee mieleni muuttaa myös kielenkäyttöni vanhahtavaksi. Jos ei muuten, niin siksi, etteivät jotkin sanat ja ilmaukset pääsisi unohtumaan. Ainakaan itseltäni.

Jos en sanoisikaan seuraavalle pyöräilijälle, joka on ajaa päälleni vain jalkakäytäväksi merkityllä kulkuväylällä jotta "ettäs kehtaat". Vaan isoäitini tapaan julmistelisin "kuinka sinä julkeat".

Tai jos kokeilisin tuota julkeamista lähipuistossa kuseskelevaan kännikalaan. Sieltä voisi kyllä tulla vastaan kehotus haistaa tiettyä feminiinistä elintä, mutta siihen vastalääkkeen on opettanut ikääntynyt perhetuttava, joka napsautti moisessa haistatustilanteessa: "Toki, kun minä kerran kykenen siihen. Sinä rassu vain silloin, jos annetaan lupa."

Sopivasti julkeaa, etten sanoisi.