En ole peli-ihmisiä, mitä nyt vähän scrabblea netissä ja timantin kääntöä milloin milläkin vehkeellä. Ja pasianssia. SimCityäkään en ole kiusannut aikoihin.

Jälkikasvulla on kaikenlaisia konsoleita, joiden peleistä Jälkijälkikasvu pääsee sanomaan, että "mummi, sä oot HUONO". 

Mutta sitten on myös Wii ja siinä MySims. Pirullinen peli.

Tai siis pelihän on ihan siisti ja perheystävällinen. Siinä yksi ressukka piipertää aamusta iltaan rakentamassa kanssaihmisilleen kaikenlaista kukan alustaa, pitsauunia ja museokaluja. Välillä käy paljastimella prospekteeraamassa, kalastamassa milloin minkäkin näköisiä fisuja ja kastelemassa puita. Ynnä muuta ja ynnä muuta.

Siinä vaiheessa kun väsää museonjohtajalle väärennettyä veistosta ja yökerhon omistajalle levysoitinta, mielessä käy, että tämä ei ole ihan järjellisten kädellisten hommaa. Neljättä tuntia on jo mennyt, Vävy hymyilee vinosti  ja kohta menee viimeinen bussi, mutta silti pitää rakentaa vielä jokin mööpeli.

Ihan vaan sen takia, että koirien päivälenkki kulkee Jälkijälkikasvun tarhan ohi ja on ihan kiva kuulla eskarilaisen selittävän kavereilleen, että "mun mummi on muuten aika hyvä MySimsin pelaaja".