Kun siis Welho on tullut järkiinsä ja sallii rakentaa kanavapaketin miten itse kukin mielii, on toki kokeiltava, onko myös paketin hallinta yhtä järkevää.
On se.
MIX-paketti edellyttää, että katselukorttien haltijalla on internet-yhteys, jota kautta hallitaan OmaWelho-palvelua. Siellä Welho selkeästi kertoo, että sinulla on nämä ja nämä kortit ja niillä nuo ja nuo tilaukset. Rasti ruutuun sen kortin kohdalle, jonka MIX-tilausta halutaan muuttaa. Sitten etsitään sivun ainoa Jatka-nappi, jonka takaa löytyy kanavalista. Koko homma on periaatteessa sangen looginen, mutta se hieman nyppii, että Valitse-napin painallus halutun kanavan kohdalla päivittää nettisivun aina kanavalistan alkuun. Ei kivaa, jos kaikki valinnat ovat listan lopussa.
Kanavien muutos toteutuu osapuilleen luvatussa puolessa tunnissa – ei kuitenkaan välttämättä niin, että kaikki tapahtuisi yhtäaikaa. Kun vaihdoin kolme kanavaa, kaksi alkoi näkyä alta puolessa tunnissa mutta kolmatta sainkin jo sitten vähän odotella.
Vielä kun Viasat vapauttaisi MIX-satsiin Viasat Historyn ja Nature/Crimen, niin 2x8 kanavan pakettia ei tarvitsisi enää hallinnoida. Mitä nyt huvikseen siirtelisi kanavia kortilta toiselle...
Kommentit