Missähän evoluution vaiheessa ihmiseen oikein iski tuhoton kilpailuvietti?
Tai jos fundamentalistisesti ihmettelisi: mahtoikohan jo Aatami sanoa
Eevalle, että "minäpä söinkin omenani nopeammin kuin sinä"? Sen
pidemmälle en tuolla linjalla viitsi – kyllä tästä "minun uskontoni on
parempi kuin sinun" on ihan riittävästi riesaa.
Koiraharrastuksessa tuon vimman huomaa ihan joka asiassa, ja suukopu on
samaa sorttia kuin lasten hiekkalaatikolla: "Kyllä mun isä sun isän
voittaa, kun mun isä on poliisi." (Omasta lapsuuden ympäristöstäni
muistan tuollaisen kinastelun loppuneen pikaisesti, kun yksi
räkänokka uhoilija sai toiselta vaahtosammuttimen kokoiselta
vastaukseksi, että "ei valmaan voita, kun mun isä on sankalivainaja".)
Koiraporukoissa on sellaisiakin kilpailuviettisiä, jotka tekevät eroa
kahden valiokoiran välille sen mukaan, kuinka nopeasti vaaditut
tulokset on saatu tai minkäikäisenä titteli on saavutettu. Samalle
koepistemäärällekin saadaan eroa vaikkapa sillä, että tämä hurtta on
parempi, kun se joutui odottamaan vuoroaan kauemmin tai sen koemaasto
oli vaikeampi tai sen testisuorituksen aikana satoi.
Jos ei muuten saada paremmuutta selville niin ainakin
vähättelemällä tuloksia. Rumempikin koira tulee kuulemma
muotovalioksi, jos vain jaksaa kiertää riittävän monta
näyttelyä. Leegioittain tuntuu olevan niitä ulkomuoto- ja
koetuomareita, joilta muka saa tarvittavat tulokset, jos vain koiran
ulkonäkö tai suoritus on edes sinne päin. Ja ulkomailta saadut meriitit
nyt eivät tietenkään ole mistään kotoisin, vain Suomessa tehdään kaikki
koira-asiat jetsulleen oikein.
Taidan mennä Nuutin kanssa Kiva koirakansalainen -testiin.
Jos läpäisisimme, niin kilpailuvietin iskiessä voisin kerskua, ettei
ennen meitä ole samaan yltänyt kuin yksi kääpiömäyräkoiria.
sunnuntai, 30. heinäkuu 2006
Kommentit