Missähän evoluution vaiheessa ihmiseen oikein iski tuhoton kilpailuvietti?

Tai jos fundamentalistisesti ihmettelisi: mahtoikohan jo Aatami sanoa Eevalle, että "minäpä söinkin omenani nopeammin kuin sinä"? Sen pidemmälle en tuolla linjalla viitsi – kyllä tästä "minun uskontoni on parempi kuin sinun" on ihan riittävästi riesaa.

Koiraharrastuksessa tuon vimman huomaa ihan joka asiassa, ja suukopu on samaa sorttia kuin lasten hiekkalaatikolla: "Kyllä mun isä sun isän voittaa, kun mun isä on poliisi." (Omasta lapsuuden ympäristöstäni muistan tuollaisen kinastelun  loppuneen pikaisesti, kun yksi räkänokka uhoilija sai toiselta vaahtosammuttimen kokoiselta vastaukseksi, että "ei valmaan voita, kun mun isä on sankalivainaja".)

Koiraporukoissa on sellaisiakin kilpailuviettisiä, jotka tekevät eroa kahden valiokoiran välille sen mukaan, kuinka nopeasti vaaditut tulokset on saatu tai minkäikäisenä titteli on saavutettu. Samalle koepistemäärällekin saadaan eroa vaikkapa sillä, että tämä hurtta on parempi, kun se joutui odottamaan vuoroaan kauemmin tai sen koemaasto oli vaikeampi tai sen testisuorituksen aikana satoi.

Jos ei muuten saada paremmuutta selville  niin ainakin vähättelemällä tuloksia.  Rumempikin koira tulee kuulemma muotovalioksi, jos vain jaksaa  kiertää  riittävän monta näyttelyä.  Leegioittain tuntuu olevan niitä  ulkomuoto- ja koetuomareita, joilta muka saa tarvittavat tulokset, jos vain koiran ulkonäkö tai suoritus on edes sinne päin. Ja ulkomailta saadut meriitit nyt eivät tietenkään ole mistään kotoisin, vain Suomessa tehdään kaikki koira-asiat jetsulleen oikein.

Taidan mennä Nuutin kanssa Kiva koirakansalainen -testiin. Jos läpäisisimme, niin kilpailuvietin iskiessä voisin kerskua, ettei ennen meitä ole samaan yltänyt kuin yksi kääpiömäyräkoiria.