Suomalaisen vaalitaistelun masentavuutta paetakseni tutustuin Ruotsin TV4:lla brittiläiseen sarjaan The Amazing mrs Pritchard. Sitä on tehty viime syksynä kuusi jaksoa, ja sen pitäisi olla satiirinen draamakomedia.

Tarinan lähtökohta on arkinen: työväenpuolueen ja konservatiivien parlamenttiehdokkaat joutuvat käsirysyyn valintamyymälän ulkopuolella. Paikalle tulee myymälän esitäti Ros Pritchard, laittaa jätkät järjestykseen ja toteaa, että hänkin voisi hoitaa politiikan ja jopa paremmin kuin kukkopojat. Sanoista tekoihin ja riippumattomaksi ehdokkaaksi, jonka sanoma saa perinteiset puolueet kaaokseen. Ros ei valtaa vain omaa parlamenttipaikkaansa, vaan hänen naisvaltainen ryhmittymänsä voittaa enemmistön parlamentissa ja Rosista tulee pääministeri. Hups.

Sarjan viidessä seuraavassa jaksossa katsotaan sitten, miten Ros brittien asiat järjestää ja miten erilaiset luurangot alkavat ryömiä niin omista kuin avustajienkin kaapeista.

Satiiria? Taidan olla liian tyhmä, mutta ainakaan ensimmäisestä jaksosta en sellaista löytänyt. Komedia? Ei juuri naurattanut. Draamaa? Joo. Aviomies repii pelihousunsa, ei edes äänestä muijaansa ja yrittää epätoivoisesti salata laillisuuden "harmaalla alueella" järkkäämiään juttuja.

Sarja ei saanut Briteissä suurtakaan suosiota sen enempää yleisön kuin kriitikoidenkaan keskuudessa. Niinpä  voin kohtuullisen hyvällä omallatunnolla jättää  Rosin oman onnensa nojaan. Suomalaisen demokratian näkökulmasta tarinassa ei ole mitään ihmeellistä: täällähän on ihan mahdollista, että mistään mitään ymmärtämättömät luikahtavat eduskuntaan ääniharavien vanavedessä ja alkavat tehdä ihmisten arkiasioiden hoitamisesta ydinfysiikan kaltaista etäistä kvasitiedettä.