Koska seuraan paljonkin Ruotsin tv-kanavia, en voi välttyä vertaamasta maiden välisiä eroja mainonnassa ja arvailla imagoa, jota viestinnällä pyritään luomaan.

Esimerkiksi: Suomessa saksalaista elintarvikeketjua mainostetaan mielikuvalla alhaisten hintojen halpahallista. Ruotsissa samasta firmasta luodaan kuvaa laadukkaasta puodista, jossa alhainen hintakin on vain seurausta siitä, että "vi har lyxat till det lite". Liekö sanomien erilaisuuden syynä erisuuruiset rahalliset satsaukset markkinointiviestintään, mene tiedä.

Lahdentakaiselta kanavalta osui silmään myös realityn kaltainen ohjelmasarja, jossa laihdutuskuurille joutuvat niin lihavat lemmikit kuin niiden lihavat omistajatkin. Ohjelma yrittää luoda asiallisuuden imagoa, mutta pakko on epäillä. Satuin näkemään jakson, jossa lylleröiden karvakasojen lyllerö emäntä siunaili, miten vähän apetta hän saa nyt murusilleen antaa. Liikuntaakin piti lisätä, joten emäntä rullasi karvakasansa lastenvaunuissa agilityradalle, missä lylleröt hädin tuskin kykenivät ottamaan askeltakaan puuskuttamatta saati ketterästi kiipeilemään tällingeillä ja pujottelemaan kepiltä toiselle. Asiallisuuden imago katosi ohjelmasarjalta saman tien, ja tunsin itseni lähinnä huijatuksi.

40-50 vuotta sitten, kun työyhteisöissä alettiin kuuluttaa tiedottamisen perään ja hyvää yhteisöviestintää pidettiin jopa imagon rakentamisen työkaluna, moni firma katsoi viestintänsä olevan kunnossa heti, kun palkkaa maksettiin tiedottajalle. Ne, joiden olisi pitänyt viestiä, sysäsivät vastuun tälle ammattilaiselle, eikä tiedotus toiminut sen paremmin kuin ennenkään.

Samaa itsepetosta harrastetaan vieläkin, etenkin erilaisissa harrastusjärjestöissä. Nimetään tiedottaja, joka ei tiedä mitä pitäisi tiedottaa, ja niille, joiden pitäisi tiedottaa, sälytetään vaitiolovelvollisuus. Toimitetaan amatöörivoimin lehteä, joka ilmestyy muutaman numeron vuodessa kertoakseen helmi-maaliskuun asioita lokakuun kynnyksellä, ripottelee sekaan muutaman muka-informaation ja täyttää loput sivut alkeellisilla pakinoilla ja nyyrikkimäisillä novelleilla. Pystytetään nettisivut, jotka eivät toimi edes ilmoitustaulun kaltaisena tiedotusvälineenä, koska uutta ja vanhaa roinaa on sekaisin eikä mitään kerran julkaistua uskalleta hävittää. Lehden ja nettisivujen välistä työnjakoa, informatiivisuutta ja toimivuutta ei ole edes mietitty, mutta jotta kaikki olisi muka olevinaan kunnossa, perustetaan myös Facebook-ryhmä. Se ei ole asiallista informaatiota nähnytkään mutta uskottelee lapsellisella fiilistelyllään, että poppoon tiedotus toimii huippuhienosti.

Milloinkahan tällaista tiedottamatonta tiedotusta keksitään täydentää Twitterillä?