Kevään siivousurakasta on saatu valmiiksi pakastimen sulatus ja yhden hyllykön (sen kapeimman) putsaus. Viisi hyllykköä on vielä jäljellä, ja tässä kohtaa kiroan asunnon aikanaan remontoineen ihmisen avo-avo-keittiötä. Avo-avo tarkoittaa hyllyköitä ilman ovia.

Hyllykköjen pintamateriaali on pikkuröpeliäistä valkoista muovia, joten useamman vuoden paistorasvat istuvat pinnassa sangen sitkeästi. Sisustuksen kummallisuuksiin kuuluu myös kaasulieden viereisen seinän pesukelvoton paperitapetti.

Hyllyköiden ovettomuutta voi toki puolustella sillä, että keittiö on kapea ja sen vuoksi yksikin avoin ovi voisi olla vaarallinen – mutta eikö se ihminen ollut ikinä kuullut liukuovista?

Aloittaessani kaikkein leveimmän hyllykön raivausta siunasin astiapesukonetta, joka yhden ihmisen huushollissa muuten tuntuu ylellisyydeltä. Ylimmällä hyllyllä on nimittäin leposija kaikille niille 35 coctail-lasille, joita en ole vielä saanut astiahullun ja snobin äitini jäämistöstä tuhottua. Astianpesukoneesta ei taida kuitenkaan olla apua, kun siivousraivohulluuteni yltää sille hyllylle, jossa on 12 kristallista viinilasia.

Jälkikasvuni epäili, että siivoan vain koska reserviläisellä on tylsää. Kakan marjat, siivoan kun on paskasta, enkä voi työn, levon, sairauden tai muun kiireen tekosyyllä jättää hommaa tekemättä. Ainahan tästä voi tehdä neuleblogaamisen kaltaisen trendin ja kerätä kaiken maailman putsausvinkit yhteen nippuun.

Not bloody likely.