Mahdollisimman lyhyt oppimäärä: Älkää kohdatko. Olkaa niin kuin koiraa ei olisikaan. Pitääkö toistaa?
Sävyisänä luonteena olen 40 koiravuoden jälkeen vähitellen ja pikku hiljaa kyllästymässä
- mummeleihin ja papparaisiin, jotka haluaisivat välttämättä esitellä oman fifinsä minun kauhukvartetilleni mutta eivät ymmärrä koirien laumakäyttäytymisestä yhtään mitään
- tenaviin, joille kyllä on valistettu, että koiranpaijaamiseen pitää pyytää lupa, mutta jotka ovat täysin kyvyttömiä tajuamaan, ettei koiraa ruveta ilman esittelyjä heti oitis päähän taputtamaan
- lapsilaumoihin, jotka
kinuavat paijauslupaa mutta joille kukaan ei ole ikinä koskaan
kertonut, että koiralauman taputtaminen porukalla ei tuota muuta kuin
sählinkiä
- ns. uusiin suomalaisiin, joiden
uskonnoissa koira on kavahdettava elukka ja jotka pakoilullaan,
kiljahduksillaan ja muilla reaktioillaan ruokkivat koirien saalisviettiä
- täteihin ja setiin, jotka tulevat hellanduudelis-lässyttämään juuri silloin, kun joku laumasta on viimeinkin löytänyt sen oikean kakkapaikan ja availee juuri kassakaappiaan – jäisi kuulkaa teiltäkin hommat kesken, jos tulisin teidän vessanpönttönne äärelle lirkuttamaan
- täteihin ja setiin, joille neljä koiraa on päivittelyn aihe – jos kulkisin neljän mukulan kanssa, kukaan ei sanoisi mitään
- ilmestyskirjan peto -mummoihin, jotka ovat jäkättämässä koiran paskasta, vaikka heiluttaisin jo saalista saanutta muovipussiani heidän nenänsä alla
- kaikkiin
muihinkin turhan jäkättäjiin, joille koirien jätökset ovat kauhistelun
aihe mutta jotka iloisesti heittelevät omat roskansa mihin sattuu ja
rikkovat joukkoon vielä parit pullotkin
- kelatalutinidiootteihin, jotka ihan vilpittömästi kuvittelevat, että heidän täysin kouluttamaton ja ns. lemmikiksi turhan suuri koiransa olisi muka hallinnassa siellä viiden metrin flexinarun toisessa päässä.
Kommentit