Silloin kun vaistoamme, että Narunjatke lähestyy mökkihöperyyden esiasteita, käynnistämme Operaation. Koska Narunjatke eksyy metsässä ja inhoaa hirvikärpäsiä, korpeen sitä ei voi viedä. Koska Narunjatke on lukenut liikaa uutisia, joiden mukaan autoilijat ovat ajaneet suojatiellä lasten ja mummojen päälle, on kaikki muutkin ulkoilureitit valittava niin, ettei ajoteitä tarvitse liiemmälti ylittää.

Operaatio alkaa nykimällä vastahakoinen Narunjatke metroon ja huristamalla Rautatientorille. Metrossa herätämme yleistä hämmästystä käyttäytymällä sivistyneesti. Pakko, sillä jos rellestäisimme, reissut jäisivät tyystin sikseen. 

Jo metrossa Narunjatke joutuu tekemään selvitystä siitä, kuka on kenenkin mutsi ja tätipuoli ja isotätipuoli, ja tähän sukulaisuuskysymykseen joudutaan Operaation aikana vastaamaan useasti. 

Rautatientorille saavuttuamme otetaan tiukka linja kohti keltaista tiilitaloa (Postitaloa, Narunjatkeen huom.) ja sen syrjää pitkin kohti sitä rakennusta, johon rakennuställingit on unohdettu (Sanomatalo, Narunjatkeen huom.). 

sanomatalo-normal.jpg

Jotta Narunjatke ei vikuroisi, käännymme tiukasti vasempaan ja suoritamme kaikki piss-nekset, tytöt nurmikolle ja minua varten kaupunki on pystyttänyt useita postipylväitä. Narunjatke siivoaa, vaikka liikennemerkki lapiomiehineen ymmärtääkseni ilmineeraa, että korjuupalvelua olisi tarjolla ihan kaupungin puolesta.

tolpat-normal.jpg

Sitten kun olen lukenut kaikki postit ja merkannut ne vastaanotetuiksi, otetaan suunnaksi yksi lasiseinä (Musiikkitalo, Narunjatkeen huom.). Sen kohdalla Narunjatke päivittelee jotakin, mitä se kutsuu arkitehtuuriksi ja ihmettelee aukion erilaisia happeningeja. Jos tarjolla on herkkumyyntikojuja, Maija esittää nälkiintynyttä.

Turhaan.

arkitehtuuria-normal.jpg

Lasiseinän vierusta noudattaen pidetään suora suunta, ylitetään varovasti yksi katu varoen pyöräilijöitä ja ihmetellään lisää arkitehtuuria. Minä en sellaisesta perusta, pytinki mikä pytinki, oli päällysteenä sitten mormor, farmor tai marmori. Hihnassa pidetään tasainen veto, ettei Narunjatke pääse vikuroimaan.

Ensimmäinen kriittinen paikka tulee vastaan, kun katu loppuu veteen, Töölönlahteen. Kohdassa oli aiemmin kioski ja pari tuolia, joita Narunjatke pyrki hyödyntämään, mutta nyt on kioski kadonnut. Mikä lie rakennemuutos senkin vienyt.

Kriittiseksi paikan tekee se, että Narunjatketta ei pidä päästää vaihtamaan suuntaa oikealle. Siitä lähtevältä reitiltä on mahdollista lyhentää koko juttu tyngäksi, eikä se ole meidän tarkoituksemme.

risteys1-normal.jpg

Siispä vasempaan. Samaan tyylii kuin nuo kaksijalkaiset kuvassa. 

Tavoite on veden takana oikealla näkyvien rakennusten tienoo. Kun Narunjatkeen saa kiskottua haluttuun suuntaan, sillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin seurata meitä. Eikä pysty lipeämään minnekään, koska jos rannasta poistuu, niin sitten on niitä katuja ja suojateitä, joilla mummojen päälle ajetaan.

Kun Narunjatke on saatu oikeaan suuntaan, hihnan kireyttä voidaan vähän höllentää, ja siirtyä reggae-tahtiseen maleksintavauhtiin. Se hyödyttää meitäkin, koska erinomaisuuttamme ihailevien vastaantulijoiden on helpompi pysäyttää meidät sukulaisuustiedusteluja varten. Rapsutuksia riittää.

Jos Narunjatke oikein kovasti puuskuttaa, me voidaan sallia hengähdystauko. Matkan varrella on tasaisin välein penkkejä, joilta Narunjatke kovasti pinnistämällä voi tiirailla vaikka vastarannan ruovikossa olevaa linnunpesää.

Sen verran ovela Narunjatke on, että pysähtelee vähän väliä lukemaan kaiken maailman tauluja ja ilmoituksia tai narraa meidät haistelemaan polunvieren kasvillisuutta. Onhan se lukenut tauluja ennenkin, mutta ei sitten kai varmaan muista. Vanha kun on.

Kun on päästy lahdenpoukaman tuolle puolen, alkaa hienoinen ylämäki. Vastaan tulee risteys, josta me haluaisimme heti kääntyä vasempaan, mutta Narunjatke on tässä kohtaa tiukkana: oikealle, sillä siellä on Sinisen Huvilan Kahvila, ja Narunjatkeen on pakko saada kaffensa, munkkirinkilänsä ja maiseman ihailunsa.​

sininen-normal.jpg

sininen2-normal.jpg

Annamme periksi, koska kahvilasta saa myös meille vettä. Munkkirinkilää ei tipu, koska Narunjatke on ahne.

Kahvila on näin syyskuussa auki aina, kun sää sallii, ja lokakuussa viikonloppuisin.

Kun munkkirinkilä on syöty ja vedet nautittu, palautamme Narunjatkeen ruotuun. Emme jatka tietä eteenpäin, koska se mahdollistaisi Narunjatkeelle ympyrän sulkemisen palaamalla kadonneen kioskin kautta takaisin metroon, vaan peruutamme vasemmalle ensimmäiseen vastaantulevaan risteykseen ja menemme sinne, minne halusimmekin. 

Vastaan tulee ensin mukava toivotus ja sitten rautatien ylittävä silta.

toivotus-normal.jpg

Sillan jälkeen käännymme oikealle, koska Narunjatkeen pitää päästä kauhistelemaan kylttimaakareiden ruotsin kielen taitoa.  Meitä taas hirvittää luokitus "pienkoira", koska mäyräkoira on iso koira kuluttajaystävällisessä paketissa.

koirapuisto-normal.jpg

Emme viihdy koirapuistoissa kovin hyvin. Minuutin tai kaksi voimme ajaa toisiamme takaa, mutta sitten mullan syöminen kiinnostaa enemmän, mikä taas ei sovi Narunjatkeelle ollenkaan. Emme siis pyri aitaukseen - etenkin, jos siellä on niitä rassukoita, jotka eivät voi mitään sille, etteivät ne ole mäyräkoiria. Ja koska Narunjatkeen ulkoilutus alkaa lähennellä finaalia, siirrymme muutenkin yleiselle myöntyväisyyslinjalle.

Koirapuistojen jälkeen Narunjatke saa valita: eteenpäin pitkin Eläintarhanlahden oikeaa laitaa rautatieasemalle tai vasemmalle Cafe Pirittan (koiraystävällinen terassi auki ympäri vuoden) kautta lahden toista laitaa Hakaniemen metroasemalle. 

Kotiin päästyä mökkihöperyys on karkoitettu.

Yst.terv.
(S)epeli, lenkittäjä