Olo on kuin löytöeläintalon kissalla. Sen lisäksi, että olen sisäsiisti
enkä raavi huonekaluja, taidan olla söötti ja herkuilla
houkuteltavissa.
Tarjoavat taskurahaa ja murkinapuolelle halvennuksia (jos ei ahne
kauppias vedä välistä). Ja kissanhiekan vaihtajiksi enemmän väkeä ja
hellempää hoivaa.
Lemmikki. Se minä olen. Juuri nyt.
Toisaalta pelkkä lemmikki on vähän hävettävä juttu. Tuolla koirien
puolella puhuvat mieluummin harraste-eläimistä, tai palvelus- ja
metsästyskoirista. Pitää olla hyödyksi, koska on rumaa ja
kansantaloudellisesti tehotonta olla toimeton ja joutilas. Siis niin
kuin kissa, jolle ei riitä edes hiiriä pyydystettäväksi. Ei edes
päästäistä.
Mutta kerran neljässä vuodessa ei vaadita
hyödyllisyyttä. Riittää kun on vaalilautakunnan lähettämä ilmoitus
äänestysoikeudesta ja siniset silmät. Helppo huijattava.
Hei, ääni meille ja saat 15 euroa lisää kansaneläkkeeseen. Thanks but
no thanks, kuulun siihen puolikkaaseen senioriporukkaa, joka saa –
sitten kun saa – pelkkää työeläkettä.
Työttömyyskorvaukseen korotusta – no mutta herran duudelis, johan siihen taisi peräti 60 senttiä tulla.
Verotuksen epäoikeudenmukaisuuteen korjausta – mahdattekohan edes
tietää, kuinka suuri se epäoikeudenmukaisuus on? Verona 5–7
prosenttiyksikköä eläkkeensaajan tappioksi.
Kannustinta
työelämässä pysymiseen – tänä ahneuden aikakautena, kun pörssikurssin
saa nousemaan potkimalla pihalle mahdollisimman monta ihmistä yhdessä
rysäyksessä?
Taitaisi olla jokseenkin paljon helpompaa todella olla se löytöeläintalon kissa.
Paitsi, että en ole kissaihminen.
perjantai, 16. helmikuu 2007
Kommentit