Edellisestä kirjauksesta lienee pääteltävissä, että lienen jonkinlainen tv:n aktiiviharrastaja.
Olen ja en ole.
Viikoittaisen tv-lehteni merkinnöistä päätellen katson tuuttia loppujen
lopuksi aika vähän. Kun kierrän kaikki saippuasarjat kaukaa, niin
varsinaista katsottavaa on sormustimellinen (jessus, taas käsityöperäinen sana – kohta neula, puikko & koukku -ryhmä googlaa paikalle).
Kavahdan myös kaikkia trendikkäinä pidettyjä sarjoja, joiden
näyttelijät vierailevat jonotusnumeron mukaisessa järjestyksessä
Lenossa, Conanissa ja Lettermanissa ja joiden juonipaljastuksia
yritetään olla lukematta alan lehdistä ja netistä. Niinpä Sopraanot
ovat jääneet minulta tyystin Mullan alle, ja käytetyin L Word
huushollissani on "L niiin kuin liukene toiselle kanavalle ja äkkiä".
Kyllähän minä olen yrittänyt antaa Boldiksille, Salkkareille ja niiden
hengenheimolaisille mahdollisuuden. Kerran viikossa kuukauden verran.
Jokaisella yrityksellä olen joutunut havaitsemaan, että tapahtumissa on
edetty viikon aikana ehkä pöydän yhdeltä puolelta toiselle ja maton
laidalta keskelle, ja moisen jahkailun seuraajaksi minusta ei
yksinkertaisesti ole.
Tai ehkä kyse ei olekaan draaman venytetystä järjettömyydestä vaan sen
esitysajankohdasta. Jos minut haluaa saada koukkuun
tyhjänpäiväisyyksien äärelle, oikea lähetysajankohta on klo 9-11
arkiaamuna. Parhaaseen katseluaikaan olen vahva torjumaan
trendejä, aamutuimaan sen sijaan altis olemaan Sydämen asialla,
vierailemaan Kyläsairaalassa ja ymmärtämään, että on Vain yksi
elämä. Nyt sitten Gilmoren tytöt estävät minua tekemästä jotakin
järkevää klo 10-11.
Voihan hörhö.
keskiviikko, 31. toukokuu 2006
Kommentit