Kaksijalkaisten kotkotuksille ei loppua näy.

Tässä talossa on keksitty, että nyt on aika kolistella, paukutella ja porata. Pihamaa on täynnä kontteja ja roskalavoja, ja ihan vieraita miehiä lappaa edestakaisin. Syksyllä metelöivät enimmäkseen talon toisessa päässä, mutta mökä on nyt alkanut lähentyä.

Yhtenä päivänä tulivat ja alkoivat porata meidän ulko-oven seinää. Mutsi tiesi heti mistä on kyse, kun on siellä Pohojanmaalla synnyttänyt ja hoitanut pentuja pariinkin otteeseen samanlaisessa metelissä. "Rrrrrrrremontti", se sanoi ja kaivautui Narunjatkeen sänkyyn peittojen alle. "Aha", sanoivat Isomummu-Nuudeli ja Isotäti-Maija ja jatkoivat uniaan sohvalla viiksenkään värähtämättä. Narunjatke laittoi kupit korville niin, että näytti ihan Mikki Hiireltä, ja alkoi tuijottaa sitä laatikkoa, jossa välillä on koiria ja sitten sellaisia ääniä niin kuin meidän ovikelloa soitettaisiin.

Sen verran Mutsi täsmensi, että "putkirrrrrrremontti". Heti menin kammarin puolelle katsomaan, että meidän treeniputki on kondiksessa. Nyt sitten vahdin, etteivät remppamiehet tee sille mitään ennen kuin Mutsi on saanut putkitutkintonsa hoidettua.

Sen lisäksi, että meidän pihamaa on yhtä konttia ja lavaa, niin naapurin metsikkö on kadonnut ja siinä on vain kuoppa, ja jalkakäytävä on poissa. Sitten tulivat kummallisella koneella ja kaivoivat auki jalkakäytävän toiseenkin suuntaan.

Ei se mitään, kun meidän postikonttori on kadun toisella puolella. Tai oli, kunnes tätä valkoista töhkää alkoi tulla. Nyt ollaan melkein motissa, kun siivollista vessapaikkaa ei ole oikein missään. Yhtenä iltana Narunjatke yritti lapioida meille käymälän, jossa mössöä ei olisi leukaan saakka. Kaupunkilainen kun on, niin eihän sillä ole kunnon lapiota, rikkalapio vain.

Ja seuraavana aamuna lunta oli tullut toinen mokoma lisää, joten hukkaan meni sekin lapiointi. Kun katu on niin sekaisin kun on, ei tänne mikään aurausautokaan ole eksynyt. Vaikka ei sellaisista meille paljon iloa ole - useimmiten ne lykkäävät töhkän juuri sinne, missä meillä hetken on ollut tuotantopaikka. 

Niin paljon ei tätä kiusaa kuitenkaan tule, etteikö Narunjatke jotakin kärryä pakkaisi ja kuskaisi meitä näytelmiin. Ei vaikka tuossa sotkussa ei minkään kärryn pyörät pyöri. Eilenkin aamukuuden kieppeissä piti Mutsin ja minun kahlata junalle ja pääteasemallakin oli lunta polviin asti. Siis meidän polviin, Narunjatkeella nilkkoihin.

Vähän minä ihmettelin, miksi meidän nyt enää pitää mitään näytellä, kun titteleitä kerran on yhtä paljon kuin lunta. Mutta ainahan Narunjatkeella jokin syy on: nyt oli kyse semmoisesta kopeloijahipelöijästä, jolta ei niinkään haettu lättyjä ja pyttyjä vaan ennemminkin tuoteselostetta.  

Aha. Mutsi täyttää keskiviikkona 7 ja minä olen melkein 4 ja puoli vuotta. Jos Narunjatke ei tähän päivään mennessä ole snaijannut, miten priimaporukkaa me ollaan, niin vika ei kyllä ole meissä. 

Hulluja nuo kaksijalkaiset.

Terv.
(S)epeli, kahlaaja

Myöhempi edit:
Posti toi Narunjatkeelle ilmoituksen, että 2.2.2012 minulle on vahvistettu kansainvälisen muotovalion (C.I.B) titteli. Riittäisiköhän tuoteselosteeksi.