Päivää pitkästä aikaa.

Maailmanmeno on sellaista, että yhtäältä kaikki on sitä yhtä ja samaa ja toisaalta taas ei sitten olekaan ja pitää opetella uusia juttuhommeleita tai kerrata vanhoja alusta pitäen.

Niin kuin nyt se, että isoeno-Nuutti on ilmeisesti lähtenyt äitinsä eli isomummu-Nuudelin perään, koska kaveria ei ole näkynyt sitten heinäkuun. Sen korisohvakin on muuttanut meille. Itse asiassa Varamamman ja Viiksimiehen koko huusholi on muuttanut. Citykanien ja kettujen keskeltä on siirrytty kahdeksan kerrosta ylös, lähelle ostoshelvettiä, ison kivijalkakaupan naapuriin. Olen jo ollut siellä lellittävänä. Pähee mesta paitsi että lattiat ovat liukkaat ja äänekkäät koko kämpässä. Meillä on tommosta lampinaattia vain keittiössä, että Narunjatke kuulee, kun käymme mielenosoituksellisesti siellä kuppeja rapistelemassa.

Ehkä vieläkin isompi mullistus on se, että meille on tullut penska. Pieni, pahaääninen ja terävähampainen. Eikä pätkääkään nöyrä, koska se on TYTTÖ. Siis LIKKA.

tovejaelli.jpg

Mutsi-Elli (oikealla) ja minä pääsemme onneksi vähällä, koska isotäti-Maija, helmikuussa 14 vee, on synnynnäinen Maija Poppanen. Parin ykkösleikki on se, kun Maija ajaa penskaa takaa, penska syöksyy puolentoista metrin putkeen (siis siihen taipumuskokeen harjoittelutötteröön, joka on asunut meillä iät ja aamenet), Maija jää luuraamaan sisäänmenoaukolle ja penska ryntää toisesta päästä joko karkuun tai Maijan ahterikarvoihin. Ja alusta uudestaan.

Niin monet pennut Maija on jo ehtinyt leikittää, että voimme mutsin kanssa öllötellä sohvalla ja odotella viikonvaihdetta. Systeemi on näet sama  kuin laatu-Aatun kanssa aikoinaan: arkipäivät meillä, viikonvaihteet omassa kotonaan. Näin mennään, kunnes likka on kasvanut kunnon mäyräkoiraksi. Siis joskus ensi vuonna.

Joo, on penskalla nimikin: Tove Jansoninkiusaus Tuulispää. Kolme kuukautta.

Yst.terv.
(S)epeli, annamunkaikkikestää