Kauan sitten jossakin pohjoisessa oli maa, jossa aikuisen oikeesti
otettiin vastuuta omasta itsestä, omasta maasta, omista tekemisistä ja
vielä naapuristakin. Silloin kun oli suo, kuokka ja Koskela ja
kirkkojen liepeillä sankariristejä.
Sitten tuli aika, kun sotakorvaukset oli maksettu ja ulkomaille sai
matkustaa ilman valuuttarajoituksia. Tuli hyvinvointi, hifi ja
herrahissi, sotu ja bumtsibum, eikä lapsille juuri löytynyt aikuisen
mallia. Oli vain yli-ikäisiä teinejä uraputkessa uskomassa, että kun on
yliopistosta laudatur ja osaa englantia tai on ammiksen paperit, niin
työtä piisaa, kunnes annetaan eläke, kultakello ja keinutuoli ja
firmassa muistellaan vielä vuosikymmenenkin päästä. Ihmissuhteet
solmittiin maanantaina sanomalla "kunnes kuolema meidät erottaa", ja
perjantaina oli aika varattuna avioerojuristille.
Maasta, jossa tykkien jylistessä oli kierrätetty kaikki ja tiedetty
sata niksiä paperinarullekin, tuli ajatuksellinen kuolinpesä, jossa
suurin huolenaihe oli miettiä, kuka maksaisi sen, että joku muu ottaisi
vastuun omasta itsestä, omasta maasta, omista tekemisistä ja vielä
naapuristakin.
Kaukainen pohjoinen maa muuttui lasten lelulaatikoksi, sellaiseksi,
missä kannessa on erimallisia reikiä. Jos olet palikkana
vääränsorttinen, niin sen pituinen se.
keskiviikko, 31. tammikuu 2007
Kommentit