Niin vanhaksi ei vanha pääse, etteikö joka päivä jotakin uutta oppisi.

Vaan aloitetaanpa alusta.1920974.jpg

Hyvissä ajoin kuukausi sitten ilmoitin yhden kasvatin näyttelyyn. Hyvissä ajoin eli eilen illalla Poika palasi synnyinkotiinsa manikyyriin ja kasvattajan kainaloon nukkumaan. Hyvissä ajoin tänä aamuna lähdimme reppuinemme ja bokseinemme matkaan ehtiäksemme junaan, joka hyvissä ajoin toimittaisi meidät näyttelykaupunkiin, mistä sitten ottaisimme taksin ehtiäksemme hyvissä ajoin näyttelypaikalle ennen kehän alkua.

Yksi metro meni tietenkin nenän alta, mutta koska olimme liikkeellä hyvissä ajoin, seuraavallakin ehtisi. Paitsi että HKL päätti toisin. Tuli "teknisiä ongelmia", minkä vuoksi tuubi loukutti matkustajansa kahden aseman välille odottamaan "vihreää valoa".

Niinpä siis aiottu junakin meni nenän edestä, mutta seuraavallakin kerkiäisi – edellyttäen, että näyttelykaupungin rautatieasemalta saisi taksin heti oitis.

Taksikoppi odotteli asemaa vastapäätä. Penkit ja kaikki ja ikkunassa mainoslappu: "Onneksi on suomalainen taksi".

Mutta ei vaan ollut. Eikä tullut useamman puhelinsoiton eikä  puolikärsivällisen odottamisen jälkeenkään. Tuli hetki, jolloin kehään ehtimiselle ei ollut enää minkäänlaisia marginaaleja ja todennäköisempää olisi, että paluujuna Helsinkiin tulisi ennen kuin se "suomalainen taksi".

Valitsimme sen junan.

Siispä tästä opimme, ettemme ilmoittaudu taajamien ulkopuolelle sijoitettuihin näyttelyihin ilman varmaa autokyytiä perille asti. Opimme sen, ettei HKL ole hiffannut rakentaa "teknisten ongemien" varalle systeemiä, jolla tuubi saadaan lähimmälle asemalle odottamaan "vihreää valoa" sen sijaan, että jätetään se pysäkkien väliin. Opimme sen, että mikä tahansa junallemeno tapahtukoon tästä lähtien enakkoon, vuorokautta aiemmin, tilatulla pirssillä. Opimme senkin, että "suomalainen taksi" on tosiaan "onneksi", kun ja sikäli mikäli sellaisen onnistuu saamaan.

Mutta Pojalla oli ilmiselvästi hauskaa. Näki maakuntaa ja pääsi tapaamaan vielä sukulaistyttöjäkin.