Mäyräkoirista sanotaan yleensä, että ne ovat itsepäisiä. Ei pidä paikkaansa.
Mäyräkoirat ovat kusipäisen jukureita ja siivottomia vedättäjiä.
Kas näin:
Irrallaan ollut dobermanni
teloi kasvatiltani etujalkaan murtuman, minkä seurauksena rouva
Neropatti kulkee vielä seuraavat neljä viikkoa pamppu jalassa. Ainakin
saman verran aikaa – jos ei enemmänkin – kuluu siihen, että koiran
korvien väliin palautuu itsetietoinen uskallus liikuskella ulkosalla
ilman isojen irtokoirien pelkoa ja jättää naiselliset haastepostinsa
asiallisiin paikkoihin.
Asiaa ei välttämättä edistä se, että omistajan neljä vuotta
suunnitellun ulkomaanmatkan vuoksi rouva Neropatin oli palattava
viikoksi kasvattajansa hoiviin. Tai edistää, jos itsetietoinen
jukuripäisyys ja kasvattajan vedättäminen voidaan laskea
tervehdyttäväksi terapiaksi.
Rouva Neropatin on toisaalta rajoitettava liikkumistaan mutta toisaalta
liikuttava kuitenkin sen verran, että aikanaan pamputon etujalka
kuntoutuu suotuisasti eikä muun kropan loistava peruskunto kärsi.
Niinpä sisällä saa liikkua vapaasti (paitsi, että sohvalta ei saa
hypätä alas), mutta ulosmennessä kannetaan asiointipaikalle ja
takaisin. Sen verran saa ulkosalla liikkua, että nuuhkii valittua
paikkaa muutaman askeleen verran oikean suunnan saamiseksi. Isomman
asian tekoon ei lisäksi ole valmiutta ilman "kassakaapin avaamista" eli
hervotonta pyöriskelyä myötä- ja vastapäivään.
Tuloiltanaan noin puolilta öin rouva suostui lirauttamaan pikku merkin
likipitäen kerrostalon pihaan. Ilman pimeyden suojaa asiasta olisi
tullut sanomista. Niinpä tänä aamuna kanniskelin rouvaa kauempana
nurmikolta nurmikolle ja heinikosta heinikkoon hokien "tee pisu".
Tuloksetta. Rouva istuutui ihmettelemään seutukuntaa, jonka hän tosin
hyvin tunsi parin vuoden takaiselta äitiysreissultaan, tai
marttyyrinomaisesti ojenteli pamppujalkaansa ja pyyteli syliin. Tai
asettui vähän pitempään heinikkoon nokosille kuin haavoittunut
villieläin ikään.
Aamupisun tekoa yritettiin tunnin välein pitkälle iltapäivään. Sitten
vaihdettiin maisemaa ja käytiin jälkeläisen luona visiitillä. Sekään
naapurusto ei tuntunut rouvasta riittävän turvalliselta. Eikä se
läheinen tyhjä koirapuistokaan, jossa piipahdettiin rouvan isoäidin
seurassa. Ei auttanut isoäidin esimerkki, ei vävyn maanittelu, ei
jälkeläisen hellittely.
Vasta kun matkaan otettiin viipale lauantaimakkaraa, kanniskeltiin
rouvaa kymmenkuntaan eri paikkaan ja lopulta poltettiin käämit kunnolla
ladellen pitkä pätkä perkeleitä, mäyräkoira antoi periksi, nilkutti
yhden metsikön pimeimpään kolkkaan ja avasi hanat. Aikaa edellisestä
suorituksesta oli silloin kulunut 21 tuntia ja 18 minuuttia.
torstai, 28. syyskuu 2006
Kommentit