Mäyräkoirista sanotaan yleensä, että ne ovat itsepäisiä. Ei pidä paikkaansa.

Mäyräkoirat ovat kusipäisen jukureita ja siivottomia vedättäjiä.

Kas näin:

201218.jpgIrrallaan ollut dobermanni teloi kasvatiltani etujalkaan murtuman, minkä seurauksena rouva Neropatti kulkee vielä seuraavat neljä viikkoa pamppu jalassa. Ainakin saman verran aikaa – jos ei enemmänkin – kuluu siihen, että koiran korvien väliin palautuu itsetietoinen uskallus liikuskella ulkosalla ilman isojen irtokoirien pelkoa ja jättää naiselliset haastepostinsa asiallisiin paikkoihin.

Asiaa ei välttämättä edistä se, että omistajan neljä vuotta suunnitellun ulkomaanmatkan vuoksi rouva Neropatin oli palattava viikoksi kasvattajansa hoiviin.  Tai edistää, jos itsetietoinen jukuripäisyys ja  kasvattajan vedättäminen voidaan laskea tervehdyttäväksi terapiaksi.

Rouva Neropatin on toisaalta rajoitettava liikkumistaan mutta toisaalta liikuttava kuitenkin sen verran, että aikanaan pamputon etujalka kuntoutuu suotuisasti eikä muun kropan loistava peruskunto kärsi. Niinpä sisällä saa liikkua vapaasti (paitsi, että sohvalta ei saa hypätä alas), mutta ulosmennessä kannetaan asiointipaikalle ja takaisin. Sen verran saa ulkosalla liikkua, että nuuhkii valittua paikkaa muutaman askeleen verran oikean suunnan saamiseksi. Isomman asian tekoon ei lisäksi ole valmiutta ilman "kassakaapin avaamista" eli hervotonta pyöriskelyä myötä- ja vastapäivään.

Tuloiltanaan noin puolilta öin rouva suostui lirauttamaan pikku merkin likipitäen kerrostalon pihaan. Ilman pimeyden suojaa asiasta olisi tullut sanomista. Niinpä tänä aamuna kanniskelin rouvaa kauempana nurmikolta nurmikolle ja heinikosta heinikkoon hokien "tee pisu". Tuloksetta. Rouva istuutui ihmettelemään seutukuntaa, jonka hän tosin hyvin tunsi parin vuoden takaiselta äitiysreissultaan, tai marttyyrinomaisesti ojenteli pamppujalkaansa ja pyyteli syliin. Tai asettui vähän pitempään heinikkoon nokosille kuin haavoittunut villieläin ikään.

Aamupisun tekoa yritettiin tunnin välein pitkälle iltapäivään. Sitten vaihdettiin maisemaa ja käytiin jälkeläisen luona visiitillä. Sekään naapurusto ei tuntunut rouvasta riittävän turvalliselta. Eikä se läheinen tyhjä koirapuistokaan, jossa piipahdettiin rouvan isoäidin seurassa. Ei auttanut isoäidin esimerkki, ei vävyn maanittelu, ei jälkeläisen hellittely.

Vasta kun matkaan otettiin viipale lauantaimakkaraa, kanniskeltiin rouvaa kymmenkuntaan eri paikkaan ja lopulta poltettiin käämit kunnolla ladellen pitkä pätkä perkeleitä, mäyräkoira antoi periksi, nilkutti yhden metsikön pimeimpään kolkkaan ja avasi hanat. Aikaa edellisestä suorituksesta oli silloin kulunut 21 tuntia ja 18 minuuttia.