Päivää taas.

Tulin juuri näytelmäreissulta, ilman sitä Narunjatkeen himoitsemaa sinivalkoista lättyä.

Samalta reissulta kotiutui myös poikani Rambo:

Sinivalkoisen lätyn kanssa. Vierestä seurasin - isällisen leuhkana - kun sälli kävi rotunsa parhaana pyörähtämässä ryhmäkehässäkin. Tyhjin toimin tuli pois, mutta onhan se aika pieni vielä, 16 kuukautta. Ja kaniinimäyräkoira.

Minä en tommosiin ryhmäkehiin viitsi mennä, etenkään terrierien kanssa. Ihan olen tyytyväinen vaaleanpunaiseen nauhaan, vaikkei sellainen niin miehekäs olekaan - ja odotan, minkälaisia selityksiä Narunjatkeen seliselitoimisto keksii. "(S)epelille on isompi meriitti se, että sen jälkeläisellä on sertti." Snaijasitteko? Ei se mitään, en minäkään, mutta kuulostaa hienolta.

Vietin pari viikkoa Nuuttilassa, kun pikkuvelipuoli Aatu oli pidemmällä hoivasessiolla. Näytelmiin sekin oli raahattu, muutettu kääpiömäyräkoiraksi. Tuli kotiin sinivalkoisen lätyn kanssa. Pikkusisarpuoli Tytteli on myös sellaisen saanut.

Ja Pohojanmaalla kellottelee neljä pariviikkoista pikkuvelipuolta lisää. Varmaan nekin saavat sinivalkoisia lättyjä ennen kuin sellainen minulle osuu näissä näytelmäarpajaisissa.

Terv.
(S)epeli, minäkö-kade-enhän-toki