Vajaa kuukausi sitten muistelin lapsuuteni makuja
ja uhkasin tehdä retken Tampereen Kauppahalliin. Nyt se reissu on
tehty. Saaliiksi sain paikallisia leipiä ja tiedon siitä, että kostean
itkevää "kinkkuvilettä" ei kukaan enää valmista.
Sikäli
makureissu menneeseen osui huonoon aikaan, että viiden kieppeissä
herkkuja oli jo korjailtu pois, ja osa liikkeistä oli lomalla. Mutta
sainpa niitä leipiä – etenkin perunalimppua maistellessa kelpaa
muistella.
Tuli myös havaittua, että Tampereen Hallituskatu
on edelleen eli lähes 50 vuotta myöhemmin yksisuuntainen Aleksis
Kiven kadun suuntaan, ja entisen kotitaloni edessä – osapuilleen
Kauppahallin takaovea vastapäätä – on vieläkin vinopaikoitusruutuja.
Mutta se talo, jossa sijainneen kodinkoneliikkeen ikkunan edessä
katsoin 20 asteen pakkasessa Merihaukkaa,
on mennyt. Samoin on kadonnut entisen kotitaloni naapurista rakennus,
jonka ikkunaton pääty palveli käsitenniksen syötönpalauttajana ja jolla
testattiin, kuinka korkealle lumipallon saakaan heitettyä.
Yksi on tallella: tulevan sateen tuoksu Näsijärven yllä. Lapsuuteni
kesinä pruukasin pyöräillä kirjoineni eväsretkelle Näsinkalliolle,
höyrylaiva Kurun haaksirikon muistomerkin
liepeille. Lukemisen tiesi lopettaa, kun rantatörmälle tuulahti
kostea vire. Sama aromi pyrähti Särkänniemen portille tänään, eikä
pettänyt: pisarat tulivat noin varttia myöhemmin eli osapuilleen sen
jälkeen, kun kersana olisin pakannut pyörän tarakan, polkenut
Hämeenpuistoa pitkin Hallituskadulle ja siitä alamäkeä kotiin.
perjantai, 13. heinäkuu 2007
Kommentit