Kun liki yhdeksän kuukauden mittainen projekti selvittämistä ja kokoamista päättyy vähäksi aikaa eli jää odottamaan kaikenlaisia kommentteja, korjauksia ja lillukanvarsissa rypeämistä, aivo pysähtyy toviksi  toljottamaan tyhjyyteen ja kaikkeen muuhun suuntautuva aloitekyky on täysin nollilla. Sitten kun aktiivisuus taas pyörähtää päälle, niin kohtuus karkaa hyppysistä.

Riehuminen alkaa siitä, että olohuoneen katon valaisimessa palaa viidestä lampusta enää yksi tuikku. Systeemi on sitä sorttia, että korkeita paikkoja kammoavana en lähde lillumaan maan ja taivaan välille lampun vaihtoon vaan huudan Vävyn paikalle – mutta sitä ei kehtaa tehdä, jos kämppä on kamalan sottainen eikä ole edes niitä tuikkuja mitä vaihtaa.

Siispä siivotaan hiki hatussa pari päivää. Sen työn touhussa ei kaupassa paljon käydä, joten jääkaappi ehtii tyhjentyä, kun a) syödään kelvolliset pois ja b) heitetään pilaantuneet pois. Eikä ole niitä tuikkujakaan.

Niinpä valjastetaan kauppavankkurit ja täytetään ne keräyspaperilla, mikä lasti käydään kippaamassa keräyspisteeseen matkalla läheiseen kulutushelvettiin. Koska aktiivisuus on huipussaan, käydään samalla koukkauksella varaamassa pesutupa ensi viikon tiistaiksi.

Kulutushelvetissä istahdetaan ensin torikuppilaan kahville ja ikiaikaisella reseptillä valmistetulle possumunkille. Näin vahvistettuna mennään ostamaan säkillinen koiranruokaa, koska 9 kiloa papanoita muuttaa nelipyörävankkurit rollaattorin tapaan työnnettäväksi hyökkäysvaunuksi. Tuupitaan vehjettä ympäri kulutushelvettiä etsiskellen pirtupitoista puhdistusainetta, jotta Maccosen hiiren finni reagoisi myös silloin, kun halutaan vierittää sivua alaspäin. Moista ainetta ei löydy koko ostarista, ei niin siis mistään liikkeestä.

Vastustetaan voimakasta viettiä ajautua maleksimaan Clasulle kuolaamaan kaikenlaista tarpeetonta ja mennään kuuliaisesti ostamaan ne tuikut Vävylle vaihdettaviksi. Minkä jälkeen rullataan hyökkäysvaunu kohti paikallista markettia sortuen matkan varrella kolmeen litraan suppilovahveroita. 

Kun marketissa on ostettu paljon monensorttista leipää ja viisi pakettia elefanttiteetä sekä leivänpäällys- ynnä muita elämäntarvikkeita, aletaan vahvasti näyttää Kassi-Almalta, joka lykkii pussukoihin ja nyytteihin pakattua omaisuuttaan kitisevissä kärryissä keskellä kunnollisten työssäkäyvien kuluttajien ostosparatiisia. Koska vaikutelmaan saattaa antaa lisäpontta kuontalo, joka olisi pitänyt leikkuuttaa ja pari viikkoa sitten, puhistaan yli kynnyksen tukkasalonkiin varaamaan aika huomiseksi.

(Tarkkaavainen lukija havaitsee, että seniorikansalainen on jo tässä vaiheessa rakentanut itselleen struktuuria myös tulevien päivien varalle. Pyykinpesua ja tukan keritsemistä. Ihan tarvitaan jo kalenteria.)

Yhden pysäkinvälin metropyrähdyksellä kohti kotia ratkaistaan nurkka ilmaislehden sudokusta ja päätetään käväistä vielä apteekissa kysymässä pirtun perään. Matkalla sinne tulee rupateltua tupakkitaukoaan pitävän R-kiskan myyjän kanssa hiiren finnin ongelmasta, mistä potkaisee sellainen onni, että finnin puhdistukseen tarjotaan avuksi ja kustannuksitta kansallisen peliyhtiön kioskeille kuskaamia, omien vempeleidensä kirjoituspään puhdistuspyyhkeitä.

"Sisältää isopropanolialkoholia 90 %." Hui. Tuoksahtaa niin väkevälle, että ihmisbiologien finni kuivuisi pois jo pelkästä hajusta. 

Suppilovahveroita siivotessa muistetaan, että pakollisista hankittavista jäi hienosokeri ostamatta. Itsesuojeluvaisto sanoo, että sitä ei lähdetä erikseen ostamaan, koska siinä voi käydä niin kuin kerran kävi, että lähtee sokerin ostoon ja tulee pianon kanssa himaan. Ilman sokeria.

Mutta se on jo ihan eri juttu.