Vuosi sitten aloitin redundantin joutenolijan elämän. Muutosta ei
tullut paljon, etätyöläisen elämästä jäivät vain pois dead-linet ja
palkkalaskelma.
En olisi uskonut miten paljon arvostankaan sitä, että saan tehdä mitä
haluan, silloin kun haluan ja siten kuin huvittaa. Välillä vaivaa huono
omatunto siitä, että ikkunat ovat pesemättä eikä työn tuottamaa
aikapulaa voi syyttää, mutta siihen se huono omatunto sitten jääkin.
Rahaa on niukemmin kuin ennen, mutta onpahan aikaa menojenkin
hallintaan. Tarpeetkaan kun eivät ole kovin kummoiset. Maailma on
kierretty, koti digitalisoitu. Autoa ei ole eikä ajokorttia. Viina ei
hirveästi maistu, eikä mausteinen gourmet-ruoka kolmen tähden
kuppilassa.
Joutenollessa on mahdollisuus ottaa etäisyyttä vähän kaikkeen. Ammatti
ja työelämä menettävät leijonanosan siitä merkityksestä, jota niille
vielä kymmenen vuotta sitten antoi muka identiteetin rakentajana.
Prioriteetit muuttuvat ja suvaitsevaisuus kasvaa, kun oravanpyörää ei
enää tarvitse pitää liikkeellä eikä ole tarvis päteä palkkansa eteen.
Tyytyväisyyden tunteeseen tarvitaan vain pieniä asioita, ja pienistä
asioista saa suuria, kun on aikaa niitä suunnitella. Tai olla
suunnittelematta.
Kuluneen vuoden aikana olen saanut suurta hupia tarkkailemalla juttuja,
joita en ennen voinut tehdä, kun oli kerran se työ, perhehuolet,
vähäinen vapaa-aika. Havaitsen etsiväni vastauksia kysymyksiin, joita
ennen ehdin pohtia vain ohimennen ja joihin en vastausta sinänsä
kaivannut. Niin kuin esimerkiksi siihen, mitä eroa on tornadolla,
hurrikaanilla, syklonilla ja taifuunilla.
Vastaavasti noteeraan asiat, joita minun ei tarvitse enää tehdä. Piitata pilkun paikasta.
perjantai, 31. elokuu 2007
Kommentit