Koirastajien perspektiivien puutetta korostaa hinku luoda kokonaisuuksia yhteyksiin, joissa osasia olisi parempi pitää erillään ja joissa kokonaisuutta ei yksinkertaisesti osata hallita.

Näyttelyistä, käyttökokeista ja jalostuksesta on rakennettu Pyhä Kolminaisuus, jonka haittoja Kennelliitto ei ymmärrä ja jota useimmissa rotujärjestöissä hyödynnetään lähinnä vallankäytön välineenä. Poikkeuksen tekevät vain ne rotujärjestöt, joissa koirat todella ovat nimenomaan käyttökoiria eikä 80–90-99-prosenttisesti lemmikkejä.

Niissä roduissa, joissa koirat ovat 80-90–99-prosenttisesti lemmikkejä eikä 150 vuotta sitten ihannoituja työkoiria, esim. metsästäjiä, käyttökokeisiin vakavasti hurahtaneet fundamentalistit  haluavat sanella, minkälaisilla käyttökoevaatimuksilla koiralle voidaan myöntää ulkomuototitteli. Samalla he kitisevät sitä, että käyttövalioituminen ei ole mahdollista ilman näyttelystä saatua arviointia "hyvä rotunsa edustaja".

Molemman puolen tuloksia ollaan sitten käyttävinään rodunjalostuksen perustana, vaikka jalostussuositusten laatijoilla on erittäin hatarat käsitykset siitä, mitä jalostaminen on ja miten se eroaa koirien kasvattamisesta.

Perustelut Pyhän Kolminaisuuden vaalimiselle ovat epäjohdonmukaisuudessaan lähinnä naurettavia. "Ulkomuotovalioksi pyrkivällä koiralla on oltava käyttötulos, koska muuten koirien koko kasvaa liian suureksi." Kuulostaa fiksulta, mutta kun suuri osa nimenomaan käyttöpuolen koirista on reippaasti yli rotumääritelmän säätämän enimmäiskoon, teoria ja käytäntö eivät paiskaa kättä vaan mäiskivät toisiaan korville.

Toisaalta "emme kasvata hyötyeläimiä" mutta toisaalta "kaikilla pentueilla pitää olla vanhemmat, joilla kummallakin on käyttötulos", mikä antaa aiheen ihmetellä, ovatko sekä Spede ja hänen naisen logiikkansa edelleenkin tukevasti hengissä. Ainakin kummankin haamulla on sormensa pelissä siinä ajatuskuviossa, jonka mukaan "koira on terve, jos sitä ei ole tutkimuksilla sairaaksi havaittu, joten koira on paras jättää tutkimatta".