Jokaisella pitää olla jokin pahe ja pakkomielle. Minulla yksi monista
on hurahtaminen kaikenkaltaisiin tieto- ja mediateknisiin vekottimiin.
Tarvinneeko sanoa, että digiboksi ilmaantui telkkarin kaveriksi niin
pian kuin markkinoilla oli muutakin kuin ei-oota. Kovalevytallentava
versio tietenkin heti, kun niitä oli saatavissa. Kovalevyllinen
DVD-tallennin? No totta Mooses.
Pakkomiellepuolesta sen verran, että valitsen vekottimeni aina
vähemmistöporukasta, jotta haastetta olisi tarpeeksi. Niinpä
videot olivat tietysti betaa eikä veehooässää, kunnes oli pakko
antaa periksi. Ensimmäinen tietokone oli Spectrum eikä Commodore.
PC kelpasi niin kauan kun Windows 3.1. oli harvojen herkkua, mutta
sitten olikin siirryttävä Macintoshiin. Välillä oli työn puolesta pakko
kipristellä Windowsin kanssa, mutta loppuikäni olen Macille uskollinen.
Omena päivässä pitää virukset loitolla. Pystyssä pysyy eikä syyttele
laittomista toiminnoista ja heittäydy siniseksi.
Eka kännykkäni oli tietenkin NMT, liki halon kokoinen kapula. GSM tuli
vasta kun NMT-verkko sai tappotuomion. Pitkään kelpasi mölötin vailla
hienouksia, koska puhelin on puhelin eikä soitin eikä kamera.
Valokuvaukseen on digikamera erikseen – hyvä vehje, mutta ei tietenkään
koskaan silloin mukana kun tarvitsisi.
No, nyt on sitten kännykkä, joka käy kaupassa ja kiipeää puuhun. Soi ja
kuvaa. Ja vaikka Nokia ei tuekaan Macintosh-maailmaa, niin sen verran
fiksu Omppu on, että Bluetooth-palikka avasi yhteyden tietsikan ja
puhelimen välille. Ei tarvinnut asennuslevykkeitä eikä ajureiden perään
huudellut.
Enää ei tarvitse muuta kuin odotella hetkeä, jolloin liittymänvaihto
toteutuu ja uusi vekotin toimii perustarkoituksesaankin eli
puhe-elimenä. Videopuheluita en kuitenkaan aio soittaa ja
tekstiviestejä vihaan edelleenkin.
Vekotinpaheeni ei tietenkään ole minun vikani vaan äitini syytä.
Mammalla oli kaksi kiusallista pakkomiellettä. Toinen oli
siivousraivohulluus: kun 20 vuotta neljä kertaa vuodessa pesettää
ainoalla lapsellaan kristallikruunua ja suoristuttaa matonhapsuja
lapsenlapsellaan, niin pelkästä sisäsiisteydestä ei todellakaan ole
kyse. Toinen oli heti rapukauden jälkeen iskenyt joulumieli ja lahjojen
ideointi. Äiti sähköisti minua monen monituista joulua: sähköveitsi,
sähköinen citruspuristin, sähköinen munankeitin, you name it.
Kun sähkökapineet loppuivat kaupoista ja keksijöidensä
mielikuvituksesta, mamma siirtyi etsimään kirjakaupoista mahdollisimman
paksun ja siirappisen rakkausromaanin. Kovakantisena. Pakotti
lukemaan ja referoimaan ja hihitteli hillittömästi.
perjantai, 14. huhtikuu 2006
Kommentit