Ns. vanha kansa tapaa sanoa, jotta itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramasta. Toukokuisten tovien perusteella voin todeta, ettei ilon tarvitse edes järin pitkä olla, ja se pierukin voi lopulta muuttua yskänlääkkeeksi.

Toukokuun jakso 10.-12.5. alkoi hulppeasti valkoisten laivojen commodore-luokassa. Tyylikästä purjehdusta kohti Tukholmaa, ja ylensyöntiä tasoiteltiin kannustamalla Oskari viisufinaaliin. Hillitysti hytissä telkkarin ääressä minibaarin ja Commodore Loungen antimia naatiskellen.

Tukholma eli jo kesää. Historiallisen museon Ruotsin historia -kavalkadi johdatti toivomaan, että ehkä Suomessakin on jossakin jokin museo, joka osaa järjestää vastaavanlaisia mukaansatempaavia installaatioita. Paluupurjehdus yhtä tyylikkäästi kuin menokin, ja kotiinpaluutorstai oli pelkkää totuttelua arkeen sekä siihen, että  vaatimattomat kotoisat appeet oli tehtävä ihan itse.

Siihen se ilo sitten jäikin.

Perjantaina Maija-koira istui mieluummin kuin seisoi, sai horjuvine peräpäineen komennon koppiin ja tulehduskipulääkettä kitusiinsa. Kun on yhden mäyräkoirahalvaantuneen hoitanut, toista ei halua kokea. Korvien väliin tunkenut huoli eteni vähin erin kohti vatsan seutua, eikä lauantai-illan viisufinaalin tuloksella ollut lopulta edes väliä.

Sunnuntai närästi vatsan petiin jo kauan ennen Suomen ensimmäistä maalia. Maanantaina kiristi: navasta kaakkoon asusti kroppaa kasaan kurova nyytti, ja kipukokemus jännitti palleanseudun kosketusaraksi. Nauraminen teki kipeää ja  itsesäälistä kumpuavat syvät huokauksetkin olivat kovasti tuskallisia.

Inte kirurgen, bara patologen -periaatteella toimivan sukuni edustajana sinnittelin vielä tiistain, mutta keskiviikkona tarvittiin jo apua. Ambulanssi kyyditsi päivystykseen, pari tuntia myöhemmin saatu kipupiikki päästi pahasta. Torstaina maistelin vielä sanaa divertikkeli, mutta perjantaina kykenin jo tekemään astutusreissun Vaasaan, lauantaina piipahtamaan koiranäyttelyssä ja sunnuntaina uusimaan Vaasan-reissun.

Paluujunassa Helsinkiin kurkunseutu antoi ymmärtää, että lentsu on liki. Valoisaa tilanteessa oli vain se, että nenäliinoja oli riittävästi eikä navasta kaakkoon -nyytti enää ollut hankaloittamassa yskimistä. Tosin: jokseenkin vähäisellä ravinnolla ollut vatsa diivaili nyt sellaisella herkkävireisyydellä, että yskiminen oli turvallisinta vain ns. mukavuusvyöhykkeellä.

Inhimillisen potemisen varjossa Maija sai rauhassa leväten palauttaa voimia ja syväheijasteita vasempaan takajalkaansa. Toipuminen sai lisäpuhtia, kun Felix (S)epelinpoika (9 viikkoa) vietti pari vuorokautta vierihoidossa ja valitsi ikionnellisen Maija-tädin nyhjäyskaveriksi ja nukkuma-alustaksi.

Elämä näyttäisi jo vallan valoisalta, ellei huolta tuottaisi nyt tieto siitä, että (S)epelin pikkuvelipuoli Aatu viettää viikonloppua pieneläinklinikalla äkillisen suolistotulehduksen vuoksi.


Myöhempi edit.: Vuorokausi tehohoitoa nosti Aatu-pojan jaloilleen ja ruokakupin innokkaaksi asiakkaaksi. Yksi huoli vähemmän.