Viime päivinä elämään on tuonut huvitusta seurata, miten ukomaisilla keskustelupalstoilla republikaaniäänestäjät sättivät demokraattien kannattajia. Irakin tilannetta työnnetään silmille puolin ja toisin lälläslää-hengessä.

Aamun Höblässä rauhan- ja konfliktintutkija Mons Krabbe väläyttää yhtä ratkaisutietä koko soppaan: Irakin perustuslaki pitää kirjoittaa uusiksi niin, että maan etnis-uskonnollisilla vähemmistöryhmillä on mahdollisuus vaikuttaa parlamentarismin kautta. Krabben perustelutkin ovat hyvät: arabimaailman uusissa demokratioissa ei äänestetä länsimaisittain yksilöllisten preferenssien perusteella ja vaihdellen puoluekantoja elämän erilaisten muutosten tuomien sosiaalisten rajojen mukaan, vaan etninen ja uskonnollinen lojaalius heimoa ja klaania kohtaan sanelee ratkaisut. Jos demokraattinen järjestelmä tukee enemmistön kaikkinaista dominanssia, parlamentaristisen vaikutusvallan vähyyteen turhautuneissa ryhmissä sikiää äärimmäisyysliikkeitä.

Yeah, right, mutta Irakissa myös shiiat mätkivät toisiaan, joten ei juttu ihan noin yksioikoinen taida olla.

Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, minkälaisia parlamentaarisia malleja irakilaisille esiteltiin silloin, kun nykyistä perustuslakia väsättiin, ja paljonko jenkkien vinoutunut demokratiakäsitys asiaan vaikutti. Siltä nyt kuitenkin näyttäisi, että sekä irakilaisilla että amerikkalaisilla olisi syytä ryhtyä harrastamaan parlamentaarisia opintokäyntejä. Vaikkapa Skandinaviaan.