Jostakin lukaisin, että makkarakupit ovat kovasti retroa. No kai ne ovat, kun makkarassa, josta niitä voi tehdä, pitää olla luonnonkuori. Berliininmakkarassa on, mutta sitäpä ei ihan joka kaupasta saakaan.

Talvivarastointireissulla hallista löytyi,  joten ei kun sentin paksuisia viipaleita kuorineen kärisemään  pannulle miedolla tulella (en anna mittaa enkä asteita, kun minulla muiden mestarikokkien tapaan on tietenkin kaasuliesi). Kun malttaa olla viipaleita kääntämättä, niin ne hiljakseen käpristyvät sopivaan kuppikokoon.

Makkarakuppiin voi sitten laittaa lisukkeeksi vaikkapa punajuurisalaattia, munakokkelia, herneitä tai mitä nyt sattuu mieleen juolahtamaan. Perunamuusia ja vihreätä salaattia sivuun, ja jo kahdesta kupista tulee sellainen ähky, ettei vielä 5 tuntia aterian jälkeen pysty ajattelemaankaan mitään syötävää.