Periaatteessa minä kotona kykkivä reserviläinen en tarvitse läppäriä. En juuri liiku niin paljon ja sellaisissa paikoissa, että ihan välttämättä pitäisi joka siunaaman sekunnilla päästä konetta näpräämään tai peräti internetiin.

Periaatteessa pesäni on niin pieni, että olohuoneesta pitäisi kyetä kävelemään työhuoneeseen, jos tietokonetta tarvitsee. Ei häiriinny television katselukaan, kun Maccosen vieressä kykkii se ikivanha matkatelkkari, joka ei suostu kiusallakaan kuolemaan estäen aikeeni hankkia nätti pieni littutelkkari.

Mutta periaatteessa on sietämättömän mukavaa valloittaa sohvansa makkarakoirilta tietäen, että kun läppäri on alta kyynärän päässä, niin ei tarvitse nostaa ahteriaan, jos haluaa esimerkiksi tarkistaa, mistä ihmeen sarjasta tuokin näyttelijä on tuttu tai mahtaisiko jokin nettisaitti kertoa vähän enemmän elokuvasta, jota juuri seuraan.

Koska Jälkikasvu on vielä minuakin pahempi leluhömppä, niin totta kai hänen piti saada ronkkia Ässään (joo, kaikilla tietoleluillani on nimi) kirjojen lukuohjelma. Vielä en ole aivan varma, haluanko todella lukea kirjani näyttöruudulta paperiversion sijaan, mutta Robert A. Heinleinin Citizen of the Galaxy sopii erinomaisesti harjoittelukappaleeksi.

Ässän kanssa on palautunut mieleen parikin menneisyyteni tietovekotinta. ZX Spectrum oli jokseensakin samankokoinen, mutta namiskukkelit olivat kumia, tallennus hoitui C-kaseteilla ja ruuduksi vaadittiin telkkaria. Honkongista 1984 ostamani Kyotronic-"salkkutietokone" osasi lukea, laskea ja kirjoittaa ja sai sen RS-portin kautta modeemiliikenteeseenkin. Näyttö sen sijaan oli osapuilleen 40 merkkiä ja 8 riviä.  Pattereita se nieli kuin heppa heiniä, mikä tietenkin lisäsi laitteen painoa. Periaatteessa aanelosen kokoinen vekotin, mutta paksuutta parinkin miniläppärin verran. Ei sitä kovin mielikseen mukanansa kantanut.

Ässä (siis tämä Acer Aspire One) mahtuu anorakkini kengurupussiin, jos nyt tulisi tarvetta sitä jonnekin kuljetella. Täyteen ladattu akku hyrryttää kolmisen tuntia, jos ei virtapistoketta ole lähimailla. Open Officen versio on kehittynyt valovuosien verran ensimmäisestä betaversiostaan, jonka aikanaan latasin johonkin vekottimeeni tuskaillakseni sen puutteita ja hitautta. Wlan toimii nykimättä ja rykimättä (paitsi milloin Elisa on naamallaan), ja Firefox vie sinne minne pitääkin.

Ja käyttöjärjestelmä on Linux, mikä on onni, koska wintoosasta saisin näppylöitä ja hengenahdistusta. Miten mobiiliyhtiöiden mokkulat ja nettitikut Linuxiin mahtavat suhtautua ei ole ajankohtainen murhe, koskapa   nettiriippuvuuteni rajoittuu vain kotini seinien sisäpuolelle. Pieneltä tuntuva flash-muisti (8 gigaa brutto) ei sekään ole ongelma, kun kerran USB-tikkarit on keksitty ja Ässän kyljessä on reikä useammankin sortin muistikortille.

Ainoaksi tietokoneeksi Ässä saattaisi olla riittämätön, mutta Maccosen rinnalla se on kuin kauppakassiksi tarkoitettu kakkosauto: ostokset mahtuvat takapenkille, ei ole stereoita eikä ilmastointia mutta käynnistyy pakkasella ja kuluttaa vähän.