Kriisipuuron tuoreena mantelina on selvitys koti-Tourettesta. Se on likeistä sukua perheyhteisön sisäiselle slangille, jota ei vieraiden kuullen pitäisi koskaan käyttää.

Isäni ei koskaan oppinut käyttämään purkinavaajaa eikä saanut naulaa seinään. Silti hänellä oli tyylikkään taskukokoisessa nahkakotelossa näppärä sarja erilaisia työkaluja.  Pakkaus kuului todennäköisesti samaan nippuun lahjoja kuin se silitysrauta, jolla äitini muisti isän nimipäivää.

Työkalusarja, josta Ihmemieskin olisi ollut kateellinen, kulki perheen keskuudessa nimellä "isän vehkeet",  ja ilmauksen muut merkitykset olivat aikaa sitten unohtuneet. Myös  moraalisen kainolta isoäidiltäni, joka tupsahti 1950-luvun kyläyhteisölle tyypillisten sunnuntain kahvikutsujen keskelle pyytämään apua johonkin pikkunäperrykseen ja perusteli kiireensä kuuluvalla ilmoituksella siitä, ettei löydä "isän vehkeitä" mistään. 

Samainen isoäiti oli siveellisyydestään huolimatta alkulähde (tai niin äitini ainakin väitti) muutamalle kyseenalaiselle Tourette-rallatukselle. Yhtä niistä äiti hyräili puoliääneen ja mieliinpainuvasti ensivisiitillään ruotsalaisessa superhyperjättimarketissa: "Markkinat oli, pillit ne soi, Kananpaskan Alma tippurin toi. Markkinat oli, pillit ne soi, ja Kuusela kusi hattuun."