Ettäkö kaikki koiran kanssa meuhkaavat olisivat pyyteettömiä ja itsensä unohtavia empaattis-sympaattisia mallikansalaisia? Huihai.

Esimerkki elävästä elämästä bongattuna erään koirastajan kotisivulta:

Kyseisen koirastajan paikallinen rekkuyhdistys oli anonut kyseisen koirastajan harrastaman rodun rotujärjestöltä, jotta koirastajalle myönnettäisiin puuhasteluistaan peräti ansioprenikka. Rotuyhdistys sanoi nietu, mistä kyseinen koirastaja veti pussillisen herneitä nenäänsä – siitäkin huolimatta, ettei hän ole prenikan perässä juossut eikä sellaisella mitään tee. Mutta kun ei kerran arvosteta, niin voipi kyseinen koirastaja sitten lopettaakin kaikenlaiset puuhastelunsa, jotka hän yksityiskohtaisesti kotisivullaan luettelee. Ja vaatii kyseiseltä rotujärjestöltä selitystä. Tietenkin.

Jos analogiana: partioliike jakaa aktiivijäsenilleen kunniamerkkinä Mannerheim-solkea. Sitä ei myönnetä niinkään aktiivisuuden määrästä vaan siitä, millä asenteella aktiivisuutta on harjoitettu. Jospa rotujärjestö olikin kieltävällä päätöksellään halunnut testata kyseisen koirastajan harrastuksen vilpittömyyden ja katsoa, minkälaiseen primitiivireaktioon kyseinen koirastaja yltyy, jos sanotaankin jotta nietu. Hyvä testi ja toimi sataprosenttisesti.

Kaikille koiran kanssa eläjille nelijalkaisesta seuralaisesta ei ole viisauden ja harkinnan lisääjäksi. Ei voi kauhakuormaajalla vaatia, kun on pipetillä annettu.