Olen ollut Harry Potter -fani siitä lähtien, kun kuultuani
Potter-hysteriasta ostin jonkin ostoskeskuslounaan seuraksi sarjan
ensimmäisen kirjan. Tartutin Jälkikasvun ja pari kolme kirjaa myöhemmin
myös Vävy oli koukussa. Nyt Jälki-jälkikasvukin on saanut kimmokkeen
täyttää riittävästi vuosia.
Ensimmäisen kirjan suomennos oli kutkuttavan loistava, mutta silti
jatko-opukset oli luettava englanniksi – ei vähiten siksi, että
suomenkielisten versioiden odotus olisi ollut useamman kuukauden piina.
Sääliksi käy kieltä taitamattomia, jotka tulevien kuukausien aikana
väistämättä saavat tietää loppuratkaisun suomenkielistä laitosta
odottaessaan.
Yhden tarinan – taisi olla nelonen – luin näyttelyreissulla Viron
Pärnuun. Sulkeuduin menomatkalla hyttiin, luin koko bussimatkan
Tallinnasta Pärnuun, päivällisellä, aamiaisella, kehiä odottaessa.
Taukoamatta. Jälkikasvu oli palatessani rannalla vastassa, kun sivuja
oli 20 jäljellä. Vei kotiin ja jäi jalka naputtaen odottamaan, että
sain kirjan loppuun.
Kuutoskirjan luki Vävy ensin ja joutui pihisemään pari päivää, kun ei
voinut kenellekään mitään kommentoida. Olin lukujärjestyksessä
viimeinen. Nyt olen kesän kuluessa kerrannut kaikki kuusi teosta, jotta
minulla olisi pätevä perustelu saada ratkaiseva tarina ensimmäisenä.
It's mine, all mine.
Olo on kuin pikkupenskalla jouluaattona. Kuumetta nostattaa Fenixin kilta, jonka ennakkokritiikkejä
olen jo lukenut useita. Tod.näk. hiivin leffan pariin odottamatta
Pahantapaisten SenioriKansalaisten elokuun kokousta. Kritiikeistä
päätellen raina kestää toisenkin katsomisen.
Mitäkö veikkaan tarinassa lopulta käyvän? Koska maailmaan on jäätävä
taikaa ja toivoa, en usko, että Harrylta henki viedään. Kaikki muu
onkin sitten mahdollista.
tiistai, 10. heinäkuu 2007
Kommentit