Jotkut koiranäyttelypäivät vain yksinkertaisesti ovat palkitsevampia kuin toiset. Etenkin sellaiset kun luottaen omaan koirasilmäänsä (jonka päällä on istunut 20 vuotta) vie vesselin tuomarille, josta jo etukäteen tietää, että anatomia ratkaisee.

Kun se sitten ratkaisee siten, että pitkään himoittu ensimmäinen sertti napsahtaa kohta 9-vuotiaalle veteraanille,  niin tyytyväisyys on hykerryttävää.  Ensinnäkin siksi,  että  kyse oli veteraanin viimeisestä näyttelystä  –  rokoteyliherkkyyden vuoksi  koira ei enää uusintarokotusta kestä eikä siten täytä näyttelyiden rokotusvaatimuksia. Toisekseen siksi, että sertin edellyttämä laatupalkinto ei todellakaan tullut jostakin muotioikkuisesta näyttävyydestä vaan ns. oikeista asioista. Ja kolmanneksi siksi, että sertti tuli tiukalta auktoriteetilta, jolta jo korkeimman laatupalkinnon saaminen ei koskaan ole läpihuutojuttu.

Näyttelykoira itse tajunnee Narunjatkeen mielihyvän, koskapa se käyttää sitä häikäilemättömästi hyväkseen kaikenlaiseen kerjuusen ja hellittelyvaatimuksiin. Eikä ole edes tippaakaan uupunut, hellepäivästä huolimatta. Kummallisia Duracell-pupuparistoja koira täynnä.