En pidä neljän koiran riiviökvartettiani mitenkään superälykkäinä olioina. Mutta kauhistuttavia ajatustenlukijoita ne ovat.

En nyt puhu niiden kyvystä hiffata, että kauppakassiin tarttuminen tarkoittaa Narunjatkeen piipahtamista lähipuotiin. Liian ilmeistä. En puhu siitäkään, että aamun toinen vessakäynti edeltää heidänkin vessakäyntiään. Oppiihan tuon. Tietyt vaatekappaleet merkitsevät lähtemistä "asioille", tottahan toki. Ja äärimmäisen nopeasti ne oppivat, mikä soittoääni kuuluu heidän suosikki-ihmisilleen, ja että tiettyä soittoääntä seuraava ahterinnousu tarkoittaa Narunjatkeen lähtöä naapuriin kahville, kun taas "okei, odotan" merkitsee suosikin piakkoista piipahtamista tässä huushollissa.

Mutta tämä on aavemaista: penteleet tietävät, mitä aion tietokoneellani tehdä. Kas näin:

Iltasella (tai aamuyöstä) kun alan suunnitella koneen sammuttamista, suljen avoimet ohjelmat. Riiviöt siis tietävät, että painelen nimenomaan hiiren oikeata nappia ja sitten vasenta, vuoronperään kunnes 5-6 ohjelmaa on kiinni. Okei, ehkä vasemman ja oikean napin painalluksista kuuluu niiden korviin erilainen ääni eivätkä ne kai ihan rytmitajuttomia ole. Jo ennen koneen varsinaista sammuttamista alkaa siis yleinen liikekannallepano ja hösötys. Mutta ei aina.  Jostakin  ihmeen kummasta ne jo työohjelmien sulkemisvaiheessa tietävät, milloin ajattelen päättää illan parilla pasianssilla ennen kuin panen puodin kiinni. Silloin näky on mallia "tääll maattaa vaa, sano loimaalainen kun sillipurkin avas" eikä hösötyksestä tietoakaan.

Mokomat tietävät yleensä myös, teenkö töitä vai huvittelenko.  Huvituksia kuten päämäärätöntä surffailua ne yrittävät silloin tällöin keskeyttää tunkemalla kuonoa syliin tai tökkimällä jalkoihin, mutta  tosiduunausta ne eivät häiritse koskaan. Liekö tästä pääteltävä, että vakava aivonkäyttö on joko koirankorvin kuultavissa tai  hajuaistilla todennettavissa?

Hui.