Tietsikanvierustelkkarini on olohuoneen digiboksin jatkeena siten, että kanavan vaihtamiseksi pitäisi kävellä toiseen huoneeseen. Tuon tuostakin käy niin, että askeleet jäävät ottamatta ja ruutu alkaa tunkea tavaraa, jota ei ollut suunnitellut katsovansa ja katsoo kuitenkin. Lauantaina niin kävi kahdesti.

Kakkosen Estradilla: Kokonainen maa ja taivas herätti mielettömän kasan muistoja. Musiikki jo sinänsä palautti ns. osallistumisen vuosikymmenille. Ja Monna Kamu muistutti mieleen partiojohtajien hiihtoleirin alkuvuodesta 1967. Monna lauloi jo silloinkin paljon ja oli yhtä hihitysherkkä kuin kaikki muutkin.

Yksi hupihetkien aihe oli yhden leiriläisen saama opettajan ohje surkean kielitaidon kohentamiseksi. Piti syödä ruotsiksi ja tehdä keittiöhommia englanniksi, ja koko muu leiriporukka kielikylvetti sen minkä ennätti. Kun yön pimeydessä kerrossänkysalista kuului kysymys "Hur smör du?" ja kielentreenaajan vastaus "Jag smör härski", kikatus ei olllut loppua ennen aamua.

Toinen viitsimättömyyttä jauhamaan jäänyt ohjelma ei herättänyt muistoja mutta kosolti ajatuksia. SVT2:n Var är mitt barn -ohjelmassa kaksi kuuttakymppiä lähentelevää naista etsivät 1960-luvulla teini-iässä poisadoptoimiaan lapsia. Brittidokumentti seurasi etsinnän käänteitä välttäen sietämätöntä melodramaattisuutta mutta silti onnistuen välittämään äitien ahdistuksen, joka ei 40 vuodessa ollut mihinkään kadonnut. Ahdisti katsojaakin vaikka omasta lapsestaan ei ole koskaan luopunut, eikä uni tullut ennen aamua.