Tietsikanvierustelkkarini on olohuoneen digiboksin jatkeena siten, että
kanavan vaihtamiseksi pitäisi kävellä toiseen huoneeseen. Tuon
tuostakin käy niin, että askeleet jäävät ottamatta ja ruutu alkaa
tunkea tavaraa, jota ei ollut suunnitellut katsovansa ja katsoo
kuitenkin. Lauantaina niin kävi kahdesti.
Kakkosen Estradilla: Kokonainen maa ja taivas
herätti mielettömän kasan muistoja. Musiikki jo sinänsä palautti ns.
osallistumisen vuosikymmenille. Ja Monna Kamu muistutti mieleen
partiojohtajien hiihtoleirin alkuvuodesta 1967. Monna lauloi jo
silloinkin paljon ja oli yhtä hihitysherkkä kuin kaikki muutkin.
Yksi hupihetkien aihe oli yhden leiriläisen saama opettajan ohje
surkean kielitaidon kohentamiseksi. Piti syödä ruotsiksi ja tehdä
keittiöhommia englanniksi, ja koko muu leiriporukka kielikylvetti sen
minkä ennätti. Kun yön pimeydessä kerrossänkysalista kuului kysymys
"Hur smör du?" ja kielentreenaajan vastaus "Jag smör härski", kikatus
ei olllut loppua ennen aamua.
Toinen viitsimättömyyttä jauhamaan jäänyt ohjelma ei herättänyt muistoja mutta kosolti ajatuksia. SVT2:n Var är mitt barn
-ohjelmassa kaksi kuuttakymppiä lähentelevää naista etsivät
1960-luvulla teini-iässä poisadoptoimiaan lapsia. Brittidokumentti
seurasi etsinnän käänteitä välttäen sietämätöntä melodramaattisuutta
mutta silti onnistuen välittämään äitien ahdistuksen, joka ei 40
vuodessa ollut mihinkään kadonnut. Ahdisti katsojaakin vaikka omasta
lapsestaan ei ole koskaan luopunut, eikä uni tullut ennen aamua.
sunnuntai, 16. syyskuu 2007
Kommentit