Kai te jo nyt Narunjatkeen tiedätte: joko pöhköjä juttuja tai vielä pöhkömpiä. Ja kerta kiellon päälle.

Jos muistatte, niin viime vuonna Maija ja minä reissattiin paukkupakkasessa johonkin ihme Liettuvaan ja tultiin pois sikapolleina. Luulisi, että Narunjatkeelle olisi kerta riittänyt, mutta tänä vuonna sama juttu. Ilman Maijaa eli olin päätähti ja ihan omillani.

Valkoista töhkää joka paikassa ja taas niin kylmä, ettei mitään jalkaa olisi viitsinyt maahan laittaa saatikka sitä töhkää kellertämään. Narunjatke löytää joka reissusta jotain uutta, ja tällä kertaa Siperian pienoiskoossa. Se on Latvian ja Liettuan raja, joka on aakee laakee, tuulee joka suunnasta ja pimeys leijuu autiuden päällä. Ja siellä olisi muka pitänyt ruveta piss-neksille.

Sama hotelli kuin viimeksi mutta ilman naisseuraa. Sama kisahalli kuin viimeksi. Samat liturgiat kuin viimeksi. Seisontaa lattialla, seisontaa pöydällä, ravaamista sinne ja tänne ja ympäri. Mitähän hauskaa Narunjatke oikein tässä hommassa näkee.

Kun kerran olen ammattilainen näissä jutuissa niin äkseerasin viimeisen päälle. Hienosti meni taas, tuli samanlaista vihreäkeltaista lättyä lyhyemmillä ja pitemmillä lipereillä. Varsinkin sitä pitempiliperistä Narunjatke sormeili vaikka kuinka monta kertaa, kun siinä lukee että Lietuvos Cempionas. Litthuvalio, tiivisti Narunjatke.

Viime vuonna saatiin valkoisten lättyjen sijasta tauluja, joissa oli pommin kuva. Samanlainen tuli taas, ja nyt siinä oli  surullisen näköinen koiran naama. Varmaan siksi kun oli niin kylmä. Siitä taulusta Narunjatke vallan ilahtui ja hoki että "(S)epeli, sie oot nyt C.I.E". Joku Cempionas varmaan sekin sitten on.

Palkkioksi hyvin hoidetusta liturgiasta sain sunnuntaina vapaapäivän. Ei tarvinnut mennä kehään pelleilemään vaan vetelin sikeitä omassa yksiössä. Narunjatkeen piti kuitenkin saada pyörähdellä siellä kehässä, joten se rundaili kumpanakin päivänä ympäriinsä pikkuvelipuoli-Aatun faijan kanssa. Siitäkin tuli Litthuvalio, ja sitten mammat hypistelivät diplomeja, nautiskelivat sampoota ja olivat ylen tyytyväisiä.

Paluumatkalla alkoi olla bussissakin kylmä. Muutaman kerran kun vikisin, niin Narunjatke ymmärsi ottaa minut häkistä takin sisään hyssyteltäväksi. Lupaili siinä, ettei enää tarvitse matkailla sen enempää littuja kuin lattujakaan, mutta uskoo ken tahtoo.

Voin minä reissata, mutta jos nyt kuitenkin semmoisessa miellyttävässä +20 asteessa, kiitos.

Nyt pitää huilia
(S)epeli, cempionas x 2

Myöhempi edit.: Enkös minä sanonut: kerta kiellon päälle. Narunjatke muisti, että oltiin joskus aikoja sitten oltu Mutsin kanssa keskinäisessä lättykisassa, kun minä olin muka hupilainen harjoittelija ja Mutsin piti joltain Riikalta saada pyttyjä ja lättyjä. Narunjatke kaiveli vähän papereita ja hurrutti skanneria, ja nyt on sitten matkaan lähtenyt myös Latthuvalion vahvistamisanomus. Minähän en ole tittelinkipeä, kun titteleitä ei voi syödä eikä astua, mutta merkkaan silti

(S)epeli, cempionas x 3