Kriisipuurossa ihmetellään, vieläkö on kesä, kun blogin sääkei(j)u näyttää juuttuneen 13:een lämpöasteeseen.

Terminen syksy alkoi ilmatieteen laitoksen mukaan 9. lokakuuta. Pimeydestä en piittaa, mutta sateesta en oikein välittäisi – paitsi jos sen ansiosta suppilovahveroiden torihinta laskisi jonnekin järkevälle tasolle.

Jaa ettäkö poimisin vahveroni itse? No en. Ensinnäkään en sieniä löydä vaikka seisoisin keskellä suppismätästä, ja toisekseen en ole koskaan oppinut sieniä tunnistamaan. Kaiken kukkuraksi en ole oikein kotonani metsässä, kun aina eksyn sinne.

Joten kun olin viime viikolla metsässä, en ollut sienestämässä. Juoksin kieli vyön alla nelikiloisen mäyräkoiran rääpäleen (tuon ylälaidan kurkkijan) perässä. Citykoiran kaalissa vastoin kaikkia sabotointiyrityksiäni naksahti, mitä jäljestämisellä mahdetaan tarkoittaa. Pirullisinta hommassa oli se, että koira teki homman eleettömästi ja kohautteli vain olkapäitään, kun sitä huohottaen menosta kiittelin.