Koirastajan
varmimpia tuntomerkkejä on loppumaton kyky+into juoruiluun muista
koirastajista. En sano, etteivätkö puhdassydämiset koiraharrastajatkin
siihen sortuisi, mutta sävy on useimmiten hivenen inhimillisempi.
Juoru verkottaa koirastajia paremmin kuin ns. rakkaus rotuun. Puolen
tusinaa koirastajaa saattaa hyvinkin soitella, tekstiviestittää ja
sähköpostittaa toisilleen sanomia useampaan kertaan päivässä – eikä
kyse ole pelkästään naisista. Jos jostakin kennelistä otetaan haltuun
50 koiraa eläinsuojelullisista syistä, niin valtaosa koirastajista
rotuun katsomatta tietää alta vuorokaudessa tikitaalan tarkkaan,
kenestä on kyse. Jos jostakin menestyvästä koirasta löydetään
perinnöllinen silmävaiva, niin hurtta on tuskin ehtinyt klinikalta
pihalle, kun tieto on jo liikenteessä.
Viestinvälitys on juuri niin luotettavaa kuin juorut yleensä ovat.
Kanssakoirastajan karvakuonoista tiedetään enemmän kuin omistaja tai
kasvattaja itse. Kielteisiä ominaisuuksia. Jos hyviä puolia
on, ne unohtuvat tai niitä vähätellään tai kuitataan
kohdistamalla polttopiste omistajan tai kasvattajan persoonaan.
Koiraharrastajat usein kuvittelevat, että saman rodun omistaminen
yhdistää sukupuoleen, siviilisäätyyn, ammattiin ja varallisuuteen
katsomatta. Toki, mutta hengenheimolaisuudellakin on vivahteensa:
koirastajien keskuudessa sitä kutsutaan klikkiytymiseksi.
Klikkiytyminen puolestaan ohjaa rodun jalostusta usein enemmän kuin
perintötekijät ja asiallinen dokumentaatio.
keskiviikko, 23. elokuu 2006
Kommentit