Päivän struktuuriin kuului käynti työvoimatoimistossa. Piti laatia
työllistymisohjelma, koska pykälät niin vaativat, vaikka pöydän
kummallakin puolella oli sama fiilis: turhaa puuhaa. Kun on ennen 1950
syntynyt ja hommassaan spesialisoitunut erittäin kapealle alueelle,
niin ei kai kukaan tosissaan usko, että joku vakituista duunia
tarjoaisi – enempää kuin määräaikaisia tai ajattomia pätkiä, joista on
tässä elämänvaiheessa enemmän haittaa kuin iloa.
Siinä turistessa kävi ilmi, että vaikka työttömyys vähenee,
työvoimatoimistoissa riittää kiirettä nimenomaan pätkätyöläisten takia.
Kun työvoimatoimistolla ei enää ole kymmentä työllisyysvaroin
työllistettyä lisäihmistä, niin resurssit ovat vähissä suhteessa
palvelujen kysyntään. Ei mee hyvin niilläkään.
Sanovat että hirressäkin on helpompaa jos ei ole yksin. Niinpä oman
kapea-alaisuuteni kynsissä lohdutti aika lailla kertomus sadasta
poispotkitusta spesialistiukosta, joiden firma ainoana näillä seuduin
väsää puhelinverkkoja. Potkitut olivat tietenkin niitä iäkkäämpiä,
joilla ei henki ja fysiikka enää riitä tekemään verkotushommia
esimerkiksi kypärä päässä raksalla.
Visiitti ei kohentanut mielialaa mutta ei sitä kyllä latistanutkaan.
Seuraava käynti on vasta huhtikuussa, joten omaehtoista työnhakua
varten on kosolti aikaa. Aktiivisuudesta en sitten tiedä.
torstai, 16. marraskuu 2006
Kommentit