Oltiin perinteisellä lauantain ostarirundalla. Lapsenlapsi saa nälkävaihteen päälle heti, kun hampurilaispaikka tuoksahtaa, ja maleksiessa vatsa alkaa kurista aikuisillakin.

Ruokkimispaikan grillitiskillä oli tanakka jono. Näyttävän näköinen nuori pariskunta, josta kaikin tavoin henki raha, jonotti muiden mukana. Raskaana oleva vaimo halusi omalla tilausvuorollaan tarkan selvityksen siitä, mitä eroa on lehtipihvillä ja häränpihvillä. Olivatko samanpainoiset, samaa lihaa ja erosivatko vain siinä, että lehtipihvi oli nuijittu ja häränpihvi ei.

Jono kasvoi ja yksi nuori isä oli helisemässä kahden lihapullia himoavan pojankoltiaisensa kanssa, jotka aivan oikein kuvittelivat olevansa pikaruokalan itsepalvelujonossa. Kuluttaja-asemastaan tietoinen nuori rouva siirtyi kuitenkin muusta maailmasta häiriintymättä keskustelemaan ranskalaisten ja lohkoperunoiden erosta ja inttämään kolmatta vaihtoehtoa.

Pihvit valmistettiin jonottajien nenän alla. Kun vaimon annosta lapioitiin lautaselle, piti saada lisää vihanneksia. Ja missä olivatkaan ne idut, joita aiemmin syntyneiden pihvien päälle oli ripoteltu. No, loppu mikä loppu.

Eikä tässä vielä kaikki. Kassalla vaimo ryhtyi tinkimään lisukesalaatin hinnasta, koskapa pihviannokseen kuuluvat idut puuttuivat.

Saahan sitä tarkka olla, mutta nipottamisella on aikansa ja paikkansa. Rouvan tulevaa jälkikasvua kävi hiukkasen sääliksi.