Naapurini, jota olen koko vuoden jeesannut digiboksiasioissa, kyllästyi 4:3-putkitelkkarinsa temppuiluihin kuvasuhteen kanssa ja päätti lähteä teeveeostoksille. Kun liki 80-vuotias on, otti minut matkaan konsultiksi. Mielelläni lähdin, kun uumoilin oppivani jotakin.

Niin kuin opinkin:

1) Myynnissä olevia telkkareita ei välttämättä ole liitetty antenni- tai kaapeliverkkoon, mikä estää tehokkaasti kuluttajaa testaamasta, onko elektronisen ohjelmaoppaan esitystapa käyttökelpoinen.
2) Digitelkkareissa on Conax-korttipaikka mutta ei kortinlukijaa.
3) Kortinlukija pitää ostaa erikseen.
4) Kortinlukijoissa sen enempää kuin digitelkkareissakaan ei ole mukana "tämä puoli ulospäin"-tyylisiä ohjeita lukijan asennuksesta.
5) On tyhmää maksaa liikaa -myyjät eivät välttämättä tiedä, miten perin lukija asennetaan ja miten päin kortti työnnetään lukijaan.
6) On tyhmää maksaa liikaa -myyjät eivät välttämättä ole perillä siitä, ovatko myytävät telkkarit ja erikseen myytävät kortinlukijat yhteensopivia.

Jees, arvasitte oikein. Yhteensopivuutta ei löytynyt, joten kasikymppinen joutuu lähtemään takaisin liikkeeseen löytämään passelin kortinlukijan. Onneksi maksukanavilta ei juuri tänään tule mitään järkevää.