Pari viikkoa on mennyt muissa ajatuksissa ja toisaalta myös niiden puutteessa. Joka tapauksessa niin, ettei sanottavaa ole riittänyt tänne asti.

Oma saamattomuus ja riittämättömyys saivat välillä miettimään, pitäisikö lähteä johonkin organisoituun senioriharrastukseen. Onneksi en saanut sitäkään aikaiseksi, kun Jälkikasvu ilahdutti otteella Markus Kajon kootuista:

Minä odotan innolla eläkeikää. En muussa mielessä, mutta siinä mielessä, että silloin pääsen tappelemaan.

Minä nimittäin inhosin pannulappujen virkkaamista jo kouluaikana. Ja kun tulee eläkeikään, niin ne todennäköisesti yrittävät survoa linja-autoon ja viedä jonnekin terapiaan virkkaamaan pannulappuja tai tekemään kävyistä tonttuja tai pelaamaan polttopalloa yhdessä muiden vastahankaisten pirujen kanssa.

Silloin kun olisi aikaa lueskella ja olla vain ja katsella ikkunasta; oikein nousta puoli seitsemälta varta vasten vahtimaan, miten nuori polvi painaa tuiskun ja hyyhmän keskella töihin. Niin silloinkaan ei saisi sitä tehdä, vaan pitäisi vanhana nöyrtyä ja ruveta sosiaaliseksi ja tanssia tiputanssia terapiassa tai kiskoa päälleen sukkahousut ja balettihame ja mennä leikkitädin opastuksella selkä kyyryssä joutsenlampea, muiden vanhusten paukuttaessa kämmeniään vastakkain sen leikkitädin iljettävän tamburiinin säestyksellä. Ja itsekin joutuisi vuorollaan räikyttämään sitä tamburiinia ja tanssimaan kuin Salome, vaikka olisi vanha ja se näyttäisi irvokkaalta.

Ja metronomia se kuukausipalkkainen leikittäjä käyttäisi myös ja olisi tekopirteä kaikille. Minä kyllä puren, jos yrittävätkin tulla motivoimaan ja aktivoimaan ja syöttämään terveysleseitä ja kysymään, että tulikos meiltä tänään kakka.

Joten nyt menen pesemään sen yhden keittiön hyllyn, jonka 36 cocktail-lasia ovat odottaneet omistajansa tarmonpuuskaa astianpesukoneessa helmikuusta asti.